Synnytystalkoot?

Syntyvyyden lasku huolettaa meitä kaikkia. Kai? Ainakin se huolettaa hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjasta kiinnostuneita.
Miten lisäämme syntyvyyttä? Vai pitääkö syntyvyyttä lisätä?
Globaalistikin syntyvyys on laskussa, mutta alueelliset erot ovat huomattavia.

Naisena, synnytysikäisenä ja lapsettomana, koen yhteiskunnallisen keskustelun hieman ahdistavana, painostavana ja monilta osin melko syyttävänäkin. Lapsiensaaminen ja perhesuunnittelu ovat erittäin henkilökohtaisia ja yksityisiä asioita, joiden valinnanvapauden eteen on tehty vuosikymmeniä (tai vuosisatoja) töitä. Tämä ei vain tunnu keskusteluissa nousevan esiin. Väestöliitto on kuitenkin pyrkinyt muistuttamaan, että lisääntymisoikeudet ovat ihmisoikeuksia, joiden toteuminen on merkittävä saavutus yhteiskuntajärjestelmässä. YK:n Kestävän kehityksen Agenda 2030 tavoite 5.6 Sukupuolten tasa-arvosta määrittää lisääntymisoikeuksia: Taata yhtäläiset mahdollisuudet seksuaali- ja lisääntymisterveyteen sekä lisääntymisoikeudet kansainvälisen väestö- ja kehityskonferenssin toimintaohjelman ja Pekingin toimintaohjelman sekä niiden arviointikonferenssien päätösasiakirjojen mukaisesti sovitulla tavalla.

Keskustelussa ääneen pääsevät kaikki eri elämän osa-alueiden äänitorvet, joiden keskeinen viesti on, että kolmekymppinen nainen on ”unohtanut” tehdä lapsia. En ole tavannut yhtäkään länsimaalaista yli 20-vuotiasta naista elämässäni, joka ei olisi tietoinen biologisista tosiasioista lapsienhankinnan suhteen. Kukaan ei unohdu uraputkeen, opiskelijaelämään tai intohimoiseen harrastamiseen, niin, ettei muistaisi lastenhankintaa. Sen sijaan tiedän paljon naisia, joilla on takanaan epäonnistuneita parisuhteita, jotka ovat päättyneet lapsettomina parhaassa hedelmällisyysiässä. Syitä lapsettomuuteen on lukuisia. Kumppania ei löydy, erot ovat traumatisoineet ja usko parisuhteisiin on koetuksella, kumppanin kanssa elämäntilanteet eroavat vaikkapa ikäeron vuoksi, raskaudet keskeytyvät, työelämässä etsitään vakautta, oma tai kumppanin terveystilanne on haastava, ympäristön tila ahdistaa. Vain muutamia syitä mainitakseni. Olen itsekin eronnut 32-vuotiaana avioliitosta. Ei siinä tarvitse Einstein olla ymmärtääkseen, että lapsiluku tulee kohdallani jäämään lähes 100 % varmuudella alle kolmeen, todennäköisen lapsiluvun ollessa 0-2 välillä. Nyt 38-vuotiaana tuo luku on edelleen nolla.

Mielestäni meidän pitäisi hyväksyä naisten asemassa tapahtunut muutos:

1) valinnanvapaus ja lisääntymisoikeudet tarkoittavat myös valittua lapsettomuutta
2) lastenhankinnan keski-ikä on noussut

Voimme tukea heitä, jotka ovat valinnan tehneet lapsienhankinnasta, mutta samaan aikaan meidän tulee olla ylpeitä myös siitä, että suomalainen nainen on useimmiten siinä onnekkaassa asemassa, että hänellä on valinnanvapaus ja häneen on ladattu muitakin odotusarvoisia rooleja kuin äitiys.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *