Minulla on kaksi vahvaa, sisäistä ajuria: vastuuntunto ja kotiseuturakkaus.
”Jotta Keuruu on olemassa minunkin jälkeeni”
Minulla on halu parantaa maailmaa, sisäinen motivaatio ja tunteen palo. Keski-Suomi on ollut minulle aikanaan lähtöpiste vaikuttamisen polulle. Paluumuutettuani Keuruulle minua pyydettiin mukaan Keski-Suomen kauppakamarin ja Keski-Suomen Yrittäjien hankkeen ”Yritysten Taitava Keski-Suomi” ohjausryhmään. Tuossa ohryssä tajusin, mikä voima ja vahvuus Keski-Suomella on koko maakunnassa. Ei siis vain maakuntakeskuksen menestys, joka luo maakunnan muihin kuntiin imua, vaan nimeomaisesti MAAKUNNAN vahvuus. Symbioosi kulkee molempiin suuntiin. Kuulin tässä juuri mainion analogian maakuntakeskus-maakunta keskinäiseen symbioosiin: ”Juna tarvitsee veturin kulkeakseen. Veturi voi kyllä ajella yksikseen, mutta ei siinä mitään järkeä ole.”
Mutta takaisin vaikuttajan polkuun: kuten blogissakin olen kirjottanut, varsinainen vaikuttajakouluni on ollut nuorkauppakamari, tuon harrastuksen parissa vaalit ja vaalivalmennus ovat olleet henkilökohtaisia prässejä, jotka ovat valmistaneet minua politiikan tekemistä väistämättä seuraavaan julkiseen mankeliin.
Kamarimaailmassa ja yrittäjäjärjestössä olen aina ollut tekijä, ruohonjuuritason vaikuttaja. Ja tosiasiahan on, että muutos tapahtuu aina vasta käytännön tekoina. Voimme rakentaa suunnitelmia ja tiekarttoja, mutta vasta aktiiviset teot ratkaisevat muutoksen suunnan.
Kysymys, jota olen pohtinut on: tarvitsenko onnistumisia, isoja voittoja motivaation ylläpitämiseen? Vastaus on: en. Jos siis ajatellaan, että voisin paukutella henkseeitä jostain yksittäisistä asioista tai ideoista, että minäminäminäminiä sain aikaan. Minunminunminun idea. On selvää, että olen ollut antamassa syötteitä muutokseen tai kehittämässä asioita, mutta lopputulokset ovat usein osiensa summa – yhteistyössä syntyy paras lopputulos. Olennaisempaa on siis se, että miten asioita tehdään ja suunta, johon asioita viedään. Ei se, saanko minä niistä sulan hattuun.
Etsikkoaikoja?
NYT. Tällä hetkellä, kun vaalit ovat tulossa on tietysti aina hyvä varmistaa omat lähtökohdat. Käyn sisäistä pohdintaa prioriteeteista ja arvoista. MItä annettavaa minulla on? Millä vaikuttamisen tasolla ja tavalla voin parhaiten antaa? Yksi pohdinta, johon palaan aina aika ajoin on, että pitääkö vaikuttaminen tehdä omalla naamalla? Tällä tarkoitan pohdintaa siitä, että olisinko vahvempi pelaaja jossain toisessa roolissa kuin näkyvänä päättäjänä? Koen meinaan välillä, että asiat luiskahtavat aivan sivuraiteille, kun mennään poliittiseen julkisuuteen. Toistaiseksi olen kuitenkin kokenut, että ehkäpä poliitikassa on nimenomaan hyvä olla päättäjänä, joka ei välittäisi olla itse julkisuudessa.
Mihin haluaa vaikuttaa?
Keuruun tulevaisuus. Koko Keski-Suomen maakunnan tulevaisuus.
Kilpailuneutraliteettikysymykset.
Hyvä hallinto, vastuullinen verorahojen käyttö
Näihin. Miksi? Koska vastuuntunto ja kotiseuturakkaus.
Onhan tämä viimeinen 17 kuukautta on ollut melkoinen matka. Nyt toukokuu 2021 on päättymässä ja on hyvä tehdä kurkkaus korona-aikaan.
Vuosi 2020 alkoi vauhdikkaasti ja jännittyneissä tunnelmissa. Juuri ennen vuodenvaihdetta varmistui, että olin raskaana. Hartaasti odotettu ihme oli saanut alkunsa. Ei sitä oikein saattanut uskoakaan ja olimme Aleksin kanssa raskaudesta onnesta soikeina. Silleen varovasti tietysti ensimmäiset kuukaudet, koska mitä tahansa voisi tapahtua.
Minut oli myös joulukuussa (ennen tietoa raskaudesta) valittu hieman yllättäenkin Keurusseudun Yrittäjien puheenjohtajaksi, Tapsan jäädessä pois 11 vuoden jälkeen. Yrittäjäjrjestöllä oli (ja on edelleen) käynnissä ”Lapset seutukunnan tulevaisuus” -hanke, jossa tavoitteena on ollut tehdä eläväksi lapsiperheiden paratiisi -ajatusmallia ja löytää tapoja ”kotiuttaa” paikkakunnalla uusia perheitä ja yrityksiä. Budejtti on ollut noin 100 000 €, joka on järjestölle ihan merkittävän kokoinen kehittämishanke. Alkuperäinen suunnitelma pohjasi paljon erilaisiin tapahtumiin.
Tammikuussa myös lävähti Case Viikinlahti Campus kaupunginhallituksen ja keuruulaisen elinvoimatyön pöydälle. Tuosta keissistä voisi todeta, että oppia tulisi runsaasti – eri sektoreilta ja politiikan osa-alueilta. Todettakoon, että olisi pitänyt alkaa pitää päiväkirjaa, siitä olisi riittänyt kiikkustuoliin kerrattavaa.
Maaliskuun puolessa välissä raskauteni oli edennyt odotetusti, alkupahoinvointi alkoi vaihtua närästykseen. Suomi meni kiinni ja jäimme projektipäällikkö-Satun kanssa ihmettelemaan, että näin tässä nyt sitten kävi – pahimman kaavan mukaan. Ei muuten helpottanut närästystä.
Huhtikuussa ihmeteltiinkin sitten jo case Lompparia. Tuota kiinteistökauppaa ja lainantakausta jo hieman käsittelinkin kilpailuneutraliteetti-bloggauksessa. Huhhuijaa. Aina oppii. Oikeastaan tuo tapaus pakotti oppimaan ja ottamaan selvää. Kun campuksen keississä opettelin kunnan kiinteistöyhtiön toimintaperiaatteita, hyvän konsernihallinnon toimintatapoja, sääntelyä ja suosituksia, niin lomppari-keississä piti opetella, millä tavoin kunta voi tytäryhtiöitään rahoittaa ja millä tavoin riskikartoituksia tulisi kunnan tehdä. Mikä on lain hengen mukaista ja mikä oikeuskäytäntöjen mukaista. Pari päivää ja iltaa asioiden parissa vierähti. Sen olen kyllä oppinut näistä kaikista erikoisuuksista, joita näihin valtuustovuosiin on mahtunut, että mää tunnen kyllä paljon porukkaa. Mulla on äärimmäisen hyvät verkostot. Aina, kun on tullut jotain ihmeteltävää, on ollut joku jolle soittaa.
Toukokuussa närästys alkoi olla jo melkoisen voimakasta ja turvotuskin vaivata jalkoja. Samaan aikaan käynnistyi kaupungin YT-prosessi. Toimin siis tällä valtuustokaudella kaupungin yhteistyötoimikunnassa työnantajan edustajana, toinen edustaja kaupunginhallituksesta on ollut Ahosen Merja. Vuonna 2020 toimin toimikunnan puheenjohtajana. YT-prosessi vaatii tietysti hienotunteisuutta, mutta myös jämäkkyyttä, vaikeita asioita on kyettävä käymään läpi hyvässä yhteishengessä. Prosessi vietiin minusta läpi onnistuneesti. Henkilöstön kuulemisissa tuli esiin valtavasti toimenpiteitä, joista henkilöstö itse katsoi syntyvän säästöjä – joko kertaluonteisia tai niissä olisi mahdollisuus pysyvämpiin rakenteellisiin muutoksiin. Prosessi osoitti hyvin sen, mikä merkitys osallistamisella on. Henkilöstöstä nousi esiin erittäin hyviä säästökohteita ja rakenteellisia muutosehdotuksia. Suhteessa tähän talouden tasapainottamisohjelma prosessina ei ole mielestäni ollut yhtä onnistunut. Ohjelman läpiviemiseksi oli sovittu selkeä prosessi, mutta sitä syysä ja toisesta seurattu. Niinpä poliittinen prosessi tökki ja töksähti. Niinpä uusi valtuusto saa heti alkaa työstämään sitä. Ja kun samaan aikaan pitäisi kuitenkin valmistella hyvnvointialueita ja tärkeintä työkalua, kuntastrategiaa. Vuoden 2022 budjetti on myös heti valtuustossa. Musta oli vastuutonta siirtää tasapainotusohjelma seuraavalle valtuustolle.
Mutta takaisin edelliseen vuoteen. Kesäkuu tulla tupsahti, turvotus paheni ja mittariin tärähti uusi kymmenluku. Täytin 40. Sen kunniaksi oli kevään hulluista alennusmyynneistä tullut varattua Hotel Kämpiin viikonloppu. Tarkoituksena käydä valokuvaaja Mikko Mäntyniemellä kuvissa ja jossain hoidoissa. Ja näin tapahtui. <3 Myös kuntavaalikuvat otettiin, koska epäilin, etten pikkuvauvavaiheessa ehdi mihinkään kuvattavaksi. Laskettu aika meinaan oli elokuun viimeinen päivä. Korona-ajan matka Helsinkiin oli erikoinen, toisaalta oli mukavaa kerrankin nauttia hotellihuoneesta! Siellä syötiin illallinen ja nautittiin kiirettömyydestä. Käytiinpä yhtenä aamuna myös Allas Seapoolilla kokeilemassa ulkoilmajoogaa. Pääsimme testaamaan myös WOLTIa, kun tilasimme iltaruokaa huoneeseen. Olihan se tuolloin jo käsinkosketeltavaa, miten hirvittävän suuresta taloudellisesta menetyksestä koronassa tulisi olemaan kyse. Kesäsesonki olisi pitänyt jo alkaa ja ihmisten virrata ympäri Helsinkiä. Nyt ihmisiä oli liikkeellä murto-osa normaalista.
Heinäkuu tuli. Töissä oli verkkaista, vaikka olimme vajaalla miehityksellä. Lapaset-hanketta tehtiin koko ajan Satun kanssa ja nyt työn alla oli jo myös Mun Keuruu -elinvoimasivusto, joka alkoi keväällä muotoutua Keulinkin koronahankkeen ja Lapaset-hankkeen yhteistuumailuiden seurauksena. Seudullinen digiloikka alkoi muotoutua ja vuosien patouma yhteisestä suunnasta ja alustasta muotoutua, yrittäjät olivat vuosia kaivanneet sivustoa, koko kokoaisia paikallisia palveluita ja yrityksiä löydettäviksi. Kaupunki ei tähän ole kyennyt, koska tämmöinen ajatus on koettu yritysten mainostamiseksi, vaikka ajatuksena on ollut nimenomaan kuntalaisten ja matkailijoiden palveleminen, ei yritysten. Keulink Oy tehtävänä taas nimenomaan on ylläpitää yrityshakemistoa. Yritysten digitaalinen saavutettavuus on ollut erittäin vaihtevaa. Näistä muista eri hankkeista havaituista haasteista muodostui pöydälle kehittämishaaste, jonka ratkaisuksi munkeuruu-sivusto moutoutui. Kannattaa muuten lukea sivuston filosofiasta täältä. Touko-kesäkuun vaihteessa oli pidetty ensimmäiset Keurusseudun verkkomarkkinat, joiden tekninen toteutus ei paljon päätä huimannut: Satu kuvasi kännykäkameralla faceen liveä ja Keulinkin projektipäällikkö Sari haastatteli sankakuulokkeiden mikillä yrittäjiä. Minä istuin konttorilla Koskenpäällä ja naputin somesivulla kommentteja ihmisten reaktioihin, jotta liveen saatiin riittävää nostetta. Kokeilukulttuurin hengessä asiaa testattiin ja sitten analysoitiin kokeilu. Formaatti oli suksee. Ihmiset tykkäsivät katsoa rehellisiä ja reippaita videoita yrittäjistä ja paikallisista palveluista ja tarjouksista ja samalla yrittäjät saivat itse kokemusta videoiden ja somen voimasta. Ensimmäisten verkkomarkkinoiden videoita katsottiin viikon sisällä tuhansia kertoja. Huimaa.
Heinäkuun alussa mulla alkoi turvotus jaloissa pahentua toden teolla ja otin yhteyttä neuvolaan. Tai siis yritin. Perjantaina, kun aloitin, niin keskiviikkona kävin labrassa. Mitään yhteydenottoa en saanut, vaikka yritin saada seuraavina päivinä jonkun kiinni. Perjantaina jäin taas vähän roikkumaan asian kanssa. Lauantaina 10.7. aloitin sitten pesemään viimeisiä ikkunoita. Aleksi lähti viettämään kaveriporukassa kesäkinkereitä Pirkanmaalle. Siinä päivän huiskittuna sain hommat pakettiin ja tavoitteena päästä mökille saunomaan ja Voitto-koiraa viedä lenkitettäväksi, kun itse en enää pystynyt riittävää lenkitystä tekemään. Kamat autoon ja menoksi. Peruutin auton katoksesta ja ihmettelin ajotuntumaa. Nousin ja kiersin auton. Toinen takarengas tyhjänä. Voi elämä. Auto takaisin katokseen ja mietintämyssy päähän ja soittokierros tulille. Lopputulos: taksi alle ja porukoille hakemaan kälyn autoa varastosta. Koko ajan pieni stressi päällä, en ollut tuntenut vauvan potkuja oikein kunnolla, en muistanut, että päivällä olisin siivotessa tuntenut potkuja ja Voittoa pissattaessa yritin vähän tökkiä mahaa, mutta kukaan ei vastannut. Voitto ei myöskään suostunut poistumaan pihapiiristä, vaikka kaiken järjen mukaan sillä täytyi jo olla lenkki-intoa päällä. Mutta mäyräkoira on mäyräkoira, jonka lenkki-intoon voi vaikuttaa vaikka tuulensuunta. Voitolla oli kaiken lisäksi syntymäpäivä ja se täytti jo 14 vuotta. Olin oppinut jo kunnioittamaan sydänvaivaisen seniorin toiveita. Noh, mutta siis porukoilta auto alle ja hakemaan Voittoa ja tavaroita. Voitto autoon ja kohti mökkiä, matkalla tönin vatsaa ja yritin saada kaveria hereille. Raskausviikkojahan mulla oli takana vasta/jo 32+5, joten vielä olisi matkaa taitettavana elokuun loppuun. Mökillä ehdin nostamaan tavarat autosta ja syömään vähän välipalaa. Ja tökkimään vatsaa. Mähän en tuolloin tiennyt mitään liikelaskennasta. Jos olisin tiennyt, niin mun olisi pitänyt jo käydä tuolloin sairaalassa, kun liikelasku ei missään nimessä onnistunut. Ehdin laittamaan Voitolle ruuan kuppiin ja viemään kupin Voitolle, kun kumarasta noustessani tunsin, että nyt valahti liikaa lämmintä reisille. Kurkkasin housuin ja näin veren juoksevan pitkin reisiä. Tuosta alkoi tapahtumasarja, jossa ensimmäistä kertaa elämässäni pelkäsin enemmän kuin koskaan. Samaan aikaan piti kuitenkin toimia kylmän viileästi ja rauhallisesti. Soitin Aleksille, soitin itselleni ambulanssin, kinasin hätäkeskuksen päivystäjän kanssa ja asettauduin kylkiasentoon mökin lattialle odottamaan lanssia. Ja sitten keskityin hengittämään ja olemaan itkemättä. Olin aivan varma, että menettäisin lapsen. Vasta, kun ensihoitaja sai stetoskoopilla kuuluviin lapsen sydänäänet uskalsin itkeä hieman. Sairaalassa selvisi, että lapsen sydänäänet olivat vahvat.
Sairaalassa kului 5 päivää. Synnytyssalin kautta siirryin naistenosastolle seurantaan. Pääsin kotiin keskiviikkona, kun näytti, että kaikki vuoto on lakannut ja lapsiveden määrä oli lisääntynyt, eikä uutta vuotoa enää tullut. Lapsen sydämenäänet olivat koko ajan vahvat. Vuodon syy ei koskaan selvinnyt. Kotiohjeina oli liikelaskenta. Yksi yö omassa sängyssä ja seuraavana päivänä liikelaskennassa oli haasteita. Soitin lopulta osastolle ja lähdimme Aleksin kanssa uudestaan tarkastukseen. Matkalta soitin vielä Satulle ja sovittiin keskeneräisiä asioita ja etenemistä kesän aikana. Ajattelin, että käynti olisi vain tarkistus, kuten aiemminkin, en vain tuntenut liikettä kovin herkästi. Rutiinitarkistuksessa otettiin tietysti myös virtsan proteiinit, raskausmyrkytyksen poissulkemiseksi. Aiemminkin ne olivat olleet nollissa. Nyt ekassa näytteessä oli kuitenkin pieni määrä proteiinia, joten verikoe määrättiin. Kello oli viiden luokkaa, kun ensimmäinen verikoe otettiin. Odotellessamme aulassa katsoin vastasyntyneiden osaston ovea ja sinne ja takaisin kulkevia vanhempia. Oven raosta näkyi myös tehohoitopuoli, keskoskaappeineen. Ajattelin suruissani ja kauhuissani, että millaista siellä mahtaakaan olla. Vähämpä tiesin.
Siirryimme naistenosastolle. Minut otettiin sisään osastolle, koska ultrassa näkyi virtausmuutoksia napanuorassa, joten seuranta piti aloittaa uudelleen. Olin juuri tehnyt leirin, kun hoitaja tuli ilmoittamaan, että verikokeissa näkyi raskausmyrkytyksen oireet, joten minut siirrettäisiin suoraan synnytysosastolle seurantaan. Siirryimme synnytyssaliin. Hetkeksi. Seuranta oli viritetty, kun tuli uusi ilmoitus, pidemmällä oleva synnyttäjä tulisi tähän saliin ja me siirtyisimme odotushuoneeseen, josta tehtäsiin meille huone. Huoneessa olisi myös kaksi vuodetta, joten Aleksin olisi mahdollista myös nukkua. Seuraava verikoe otettiin seitsemältä. Naureskelimme labranhoitajan kanssa, että otetaanpas näitä tiuhaan ja harvoin se tilanne siitä näin nopeasti muuttuu. Paitsi, että muuttui. Ei mennyt kauaakaan, kun oloni heikkeni ja puoli yhdeksältä olin jo sumussa. Oli aika siirtyä hengittelymoodiin ja pitämään itsensä rauhallisena. Toisen kerran elämässäni pelkäsin tosissani, kun vastaava gynegologi tuli tekemään tilannearvioita minusta toisen kerran. Olin ollut jo magnesium-tipassa hyvän aikaa, mutta oloni heikkeni. Vastaavan arvio oli kuitenkin, että ”selvästi auttaa, että parempaa menossa”. Tunnelma huoneessa oli kommentin jälkeen jäätävä. Erikoistuva nuorempi gyne oli selvästi eri mieltä, samoin olivat kätilö ja lisäavuksi tullut hoitaja. Minusta ja miehestä puhumattamaan. Lääkärin lähdettyä kysyin kätilöltä, että koska vuoro vaihtuu. ”Aamuseitsemältä.” Sanoin, että aion sinnitellä siihen asti, en aikoisi laskea omaa tai lapseni henkeä kyseisen lääkärin käsiin. Kyllä pelotti. Olin aivan tajunta sekaisin, mutta suostuin ottamaan nukahtamislääkkeet, jotta nukahtaisin ja selviäisin aamuun. Aleksille vaikein paikka oli ymmärrettävästi, kun jouduin sanomaan, ettei minua saa lohduttaa. En pysyisi kasassa. Oli vain keskityttävä selviämään.
Heräsin ennen kuutta ja silloin alkoi jo tapahtua. Yön aikana oli koko ajan tehty seurantaa ja arvioita sektion tapeellisuudesta. Hoitajien vuoro vaihtui ja minua alettiin valmistelemaan sektioon. Aleksi ryntäsi aamutarjoiluille kanttiiniin. Leikkaussalin tiimi aloittaisi 7.30, jolloin tehtäisiin arvio ajasta. Kätilö arveli, että perjantaisen aamupalaverin jälkeen siirtyisin saliin. Taisin lähteä saliin jo koko lailla sama tien, kun tiimi oli paikalla. Jussin syntymä aika on 8:02. Kouristelin jo saliin mennessä, joten epiduraalin laittaminen selkäytimeen ei ollut aivan yksinkertaista. Turvotus ei myöskään auttanut, kuten kuulin anestesialääkärin huutavan. (En tiedä huusiko hän, mutta siltä se minusta tuntui.) Kun kuulin vauvan parkaisun, aloin itkeä. Hän selvisi.
Näin vauvan vilaukselta, ennen kuin minut kärrättiin teho-osastolle. Aleksi ohjattiin seuraamaan vauvaa ja olen kyllä ikuisesti kiitollinen, että Aleksi oli Jussille sylinä ensimmäiset vuorokaudet. Jussin syntyi mitoilla 44 cm ja 1980 g. Ja selvisi omilla keuhkoilla, ambulanssikeikan jälkeen saamani kortisonit olivat ehtineet kypsyttää keuhkot. Minä puolestani taistelin teho-osastolla vielä pahenevaa raskausmyrkytystä vastaan. Ensimmäiset 28 tuntia olivat pitkät. Vasta sen jälkeen näin Jussin ensimmäistä kertaa ja sain hänet syliini.
Teho-osastovuorokaudet opettivat sairaalan toiminnasta ja potilastyöstä enemmän kuin mikään keskustelu koskaan. Koin myös kolmannen kerran pelkoa, että en selviä, kun yksi kouristuskohtaus ei meinannut laantua. Siinä ketjuuntui yökön tauotus ja sijaisen osaamattomuus. Raskausmyrkytykseni vaikeusaste oli ilmeisesti sen verran harvinainen, että tietämättä taustoja sijaistava hoitaja ei voinut uskoa, että millaiseksi kohtaukseni voi edetä. Järkyttävää tuossa on tosiaan se, että raskausmyrkytykseen ei ole parannusta, on vain oireenmukaista hoitoa. Verenpaine kohoaa kouristuskohtauksissa vaarallisen korkeaksi, eikä ole muuta lääkettä, kuin verenpainelääkitys. Sitä on muuten saatavilla suoraan suoneen, suoraan lihakseen ja suoraan limakalvoille. Kaikkia yhtä aikaa. Magnesiumihan minulle meni koko ajan ja kohtauksissa maksimimäärät. Magnesiumista poispääseminen olikin edellytys teholta poispääsemiseksi.
Opin myös valtavasti hoitotyöstä ja sain omakohtaisesti kokea, mitä hoitajapula tarkoittaa. Ymmärrän nyt myös konkreettisesti, mitä tarkoittaa, että hoitajat pyörittävät sairaalaa. Siinä, kun mm hoitajan kanssa pähkittiin, että mitähän se lääkäri ohjeillaan mahtoi tarkoittaa, niin ajattelin, että ei näitä asioita kyllä myöskään palkalla paranneta, vaan työyhteisötaitoja kehittämällä. Lääkärien taitoja siis. Oli jotenkin järkyttävää huomata nuorilta lääkäreiltä ylimielistä käytöstä sairaanhoitajia kohtaan. Vaikea ymmärtää, miten sillä tavoin voidaan kollegoita kohdella. Kohdalleni osui kyllä myös useita vuorovaikutustaidoiltaan erittäin osaavia lääkäreitä. Onneksi. Eikä nuo työarjen ongelmat myöskään millään hallintomallilla ratkea, ei todella.
Kolmen yön jälkeen pääsin vihdoin pois teholta. Pari yötä olin vielä naistenosastolla, josta pyysin arviointia kotiuttamiseksi. Olisin kuitenkin vain siirtymässä vastasyntyneiden osastolle, jossa Aleksi ja Jussi olivat. Olin jo teholta päästyä viettänyt kaiken ajan yötä lukuunottamatta vso:lla. Pääsin viikon jälkeen verenpainelääkityksen kanssa kotiumaan ja siirtymään viettämään myös yöt VSO:lla. Matka Jussin vanhempina alkaisi täysillä.
Tähän on varmasti hyvä keskeyttää kirjoitus. Olen kirjoittanut tätä postausta jo viikkoja. Nyt on jo vaalisunnuntai, ja kuten alussa todetaan, kirjoittaminen alkoi toukokuun lopussa. Tämä kirjoitus lienee eniten itselleni muistiin ja muistutukseksi. Jussi on jälleen herännyt päiväunilta on syytä siirtyä hänen pariinsa. Kirjoitus jatkukoon taas, kun aikaa on.
Keuruun johtaminen kaipaa laajaa uudistamista. Kaupungin strateginen johtaminen tarvitsee lakisääteisen kuntastrategian lisäksi myös laaja-alaisempaa ja dynaamisempaa poliittista valmistelua sekä kuntastrategiaan synkronoidut kehittämisohjelmat tai toimenpidesuunnitelmat, millä nimellä noita ohjelmapapereita haluaakaan kutsua. Eri hallintokunnilla on omia suunnitelmiaa, osa lakisääteisiä, osaa omaa perua. Esimerkiksi Lasten, nuorten ja perheiden Keuruu kehittämisohjelma ja perusturvan toimintaa ohjaavat 6 ohjelmaa. Nämä eri kehittämisohjelmat rullaavat omaa aikatauluaan ja osa on jo hyväksytty vuosiksi eteenpäin. Samaan aikaan merkittävin suunnitelma – kuntastrategia vetelee viimeisiään valtuustokauden lopussa, eikä uuden valmistelua ole aloitettu.
Missä strategisen johtamisen puute näkyy? Se näkyy nykivänä päätöksentekona ja päättämättömyytenä.
Missä strategisen johtamisen puute näkyy? Se näkyy nykivänä päätöksentekona ja päättämättömyytenä. Organisaatiouudistusta ei ole kuluvalla valtuustokaudella saatu maaliin, eikä talouden tasapainottamisohjelmaa. Tasapainottamisohjelman periaatteet ja prosessi on hyväksytty 29.6.2020, mutta kaupunginjohtamisessa ei ole kyetty prosessia läpiviemään. Valtuustoseminaari on vanhalle valtuustolle pidetty toukokuussa 2021 , mutta päätöksiä ei ole haluttu tehdä. Keuruu on väistämättömän edessä ja päätöksiä on kyettävä tekemään. Hankalat kysymykset ja vaikeat päätökset on jätetty edestä löydettäväksi.
Tytäryhtiöiden johtamisessa ja ohjaamisessa olisi kyettävä hyvän hallintotavan mukaiseen johtamiseen, jossa yhtiöiden hallituksesta löytyy riittävä osaaminen toiminnan kehittämiseksi ja toimitusjohtajien tukemiseksi. Kokonaisuudessaan kaivataan myös selkeää omistamisen strategiaa, jossa avataan, missä yhtiöissä kunta on mukana ja mitä lisäarvoa omistajuudella tavoitellaan. Sopii myös kysyä riittääkö kuntavaaliehdokkuus pätevöittämään omistamisen lisäarvon kasvattamiseksi ja yhtiöiden kehittämiseksi? Mielestäni ei. Kuntayhtiöissä tarvitaan substanssiosaamista ja sitouneisuutta yhtiön asioiden perehtymiseen. Valtuutetun rooli on plussaa. Omistajan tehtävä on tukea yhtiöitään konserniohjeistuksilla ja avoimella vuoropuhelulla.
Poliittinen johtaminen kaipaa myös selkeitä käytäntöjä ja keskustelua. Valtuustolle ja kaupunginhallitukselle on nimetty varapuheenjohtajia, jotka yhdessä puheenjohtajien kanssa muodostavat puheenjohtajiston, jonka tulisi tehdä poliittista valmistelua. Puheenjohtajisto on tainnut kokoontua valtuustokaudella 2 kertaa ensimmäisinä vuosina. Poliittinen valmistelu ei voi olla yhden tai kahden ryhmän tai henkilön käsissä. Tarvitaan kulttuurinmuutos, jossa osallistaminen nousee uuteen arvoon. Osallistaminen palvelee kaikkia puolueita, sillä demokratia tarvitsee myös tulevaisuudessa motivoituneita valtuutettuja.
Maakunnallisesta edunvalvonnasta todettakoon, että Keuruun edunvalvonta ja tavoitteet tulee määrittää myös maakunnalliselle tasolle yhteistyöelimiin. Nyt näin ei ole ja olemme vaikuttamisessa liian usein jälkijunassa ja maksajan roolissa.
Keuruu saa uuden kaupunginjohtajan elokuussa. Uutta johtajaa odottaa melkoinen savotta, mutta onneksi meillä tehtävään tulossa tuoreet jalat ja nopea pää.
Keuruun potentiaali tarvitsee enemmän tahtoa ja taitoa systemaattiseen kehittämiseen ja tarkkuutta strategiseen johtamiseen.
(Tämä on mielipidekirjoitus, joka on lähetetty Suur-Keuruuseen 2.6.2021)
Jälkikirjoitus
Kuvamuisto 2019 vuodelta, jolloin olin Suomen nuorkauppakamareiden strategiaryhmässä senior advisor -roolissa. Tuon vuoden aikana tuli pureksittua ja kehitettyä omaakin strategista ajattelua aika lailla. Lähtökohdaksi otettiin, miltä maailma näyttää parinkymmen vuoden kuluttua – kerrattiin tulevaisuuden suuntaa, megatrendejä ja hyödynnettiin mm laajalti Sitran tulevaisuustyötä. Strategian luomisessa onkin musta keskeistä ottaa fokus riittävän kauaksi, tällöin löytyy myös usein helpommin se yhteinen suunta ja tulevaisuuskuva, jolle sitä tiekarttaa aletaan rakentamaan. Keuruullakin pitää uskaltaa laittaa rohkeasti tulevaisuuslasit päähän! Strategiset kehittämisohjelmat ovat operatiivisen kehittämisen työkaluja, jolla tavoitellaan sitä yhteistä visiota ja tehdään hallittua muutosta.
Tänään 26.5. saimme Keskisuomalaisesta lukea Muuramen kaupungin maakauppojen tarkastelusta Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) toimesta. Muuramessa tilintarkastaja on huomauttanut kunnan menettelystä maakaupoissa. Hänen näkemyksensä mukaan kunnassa on rikottu hankintalakia, epäselvyydet ovat kokonaisarvoltaan 1,37 miljoonaa euroa.
Todetaanpa yksi asia näin alkuun. Hankintalain noudattaminen ei ole hankalaa. Esim. maa- tai kiinteistökaupat markkinoilla toimivien yritysten kanssa: kunnan tulee suorittaa joko huutokauppa markkinahinnan määrittämiseksi tehdä arvonmääritys ulkopuolisen asiantuntijoiden kanssa.
Kunta on paikallisilla kiinteistömarkkinoilla aina markkinavoima, joten jos se ei noudata lakia, aiheuttaa se markkinassa markkinahäirikkö ja rikkoo kilpailuneutraliteettia. Viime valtuustokaudellakin hotelli Keurusselän hankinta lainoittamalla Keuruun Toimitiloja oli keissi, jossa kyllä vedettiin mutkat suoriksi ja hyvä hallintotapa pöntöstä alas. Lehdestä olemme voineet lukea, kuka kauppojen agitaattorina oli.
Kunnan pitää antaa noudattaa kilpailuneutraliteettisäädöksiä myös silloin, kun se toimii markkinoilla toimivan tytäryhtiön kautta. Keuruun kaupungin tytäryhtiöt Keuruun Sähkö Oy, Keuruun Toimitilat Oy ja Keulink Oy ovat kaikki markkinoilla toimivia yhtiöitä. Kun Keuruun kaupunki antaa takauksia, lainoja tai pääomittaa yhtiöitä, sen tulee noudattaa kilpailuneutraliteettilakia. Laki edellyttää mm. pääomistusten markkinaehtoisuutta. Pääomittamisen ehtona on, että vastaavassa tilanteessa myös yksityinen toimija pääomittaisi yhtiötä. Lainanannon ja takausten ehtona on markkinaehtoinen hinnoittelu.
Kirjoitin asiasta myös Surkkariin asian ollessa ajankohtainen huhtikuussa 2020.
Kunta kiinteistömarkkinoilla Keulink Kiinteistöt Oy on omistajansa vahvassa otteessa valmistellut kiinteistöosakeyhtiön osakekannan ostoa. Kunnan – ja kuntaomisteisten yhtiöiden toimiessa markkinoilla tulee kilpailuneutraliteettikysymyksiä tarkastella erityisen huolellisesti. Laillisuus- ja markkinaehtoisuustarkastelu pitäisi olla tavanomainen osa riskikartoitusta ja sille tulisi antaa painoarvoa valmistelussa. Nyt valmistelussa olevassa kiinteistökaupassa on pidetty sellaista kiirettä ja tekemisen painetta yllä, ettei edes kauppoja tekevä yhtiö meinaa pysyä perässä. Hyvä hallintotapa on saanut väistyä. Kunta ottaa aina riskiä elinvoimaan liittyvissä päätöksissä, mutta päätöstä tehtäessä pitää olla tiedossa, millainen riski on ollaan ottamassa. Lisäksi on huomioitava, että tosiasiallisen vastuun riskeistä päätösten laillisuudesta kantaa viime kädessä yhtiön hallitus. Tytäyhtiöiden johtamisessa tulisi siis kiinnittää erityistä huomioita omistajan ja operatiivisen toiminnan erottamiseen, jotta valta säilyy siellä, missä vastuukin kannetaan.
Kunnan kiinteistökehitysyhtiö Keulink Kiinteistöt Oy:n talous on tilassa, jossa sen tulovirta ei riitä kattamaan sen taloudellisia vastuita ja yhtiöön on kumuloitumassa tappioita hyvää tahtia. Virallinen omistajaohjaus on, että yhtiön tulisi tehdä nollatulosta. Nollatulos olisi myös yksi osoitus toiminnan markkinaehtoisuuden toteutumisesta minimitasolla. Nyt yhtiön tuottamat tappiot osoittavat osaltaan,että sen toiminta markkinoila ei ole kestävällä tasolla. Jos omistaja siirtää hinnoittelun riskit pois yhtiöstä pääomittamalla yhtiötä, se samalla vaarantaa kilpailuneutraliteetin markkinoilla.
Käsillä olevaa kauppaa on perusteltu halvalla hinnalla ja pienellä taloudellisella riskillä, koska kunnan oman arvion mukaan maa-alueineen kiinteistöyhtiö on huomattavasti arvokkaampi. Päätöksenteossa on useaan kertaan vakuuteltu taloudellisen riskin pienuutta. Kolikon toinen puoli on, että myönnämme monesta näkökulmasta, että uskomme itse myyvämme kiinteistöyhtiön alihintaan. Tässä ajassa puhumme enenevissä määrin kiiinteistöjen arvonlaskusta. Kunta ei voi olla vauhdittamassa tätä kehitystä omalla toiminnallaan, eikä se voi perustaa päätöksenteokoaan omille hiha-arvioilleen, vaan sen tulee toimia markkinoilla asianmukaisesti, oma roolinsa ja vaikuttavuutensa tunnustaen. Itse en ole ottanut kantaa taloudellisiin riskeihin suuntaan taikka toiseen – vaikka molempiin suuntiin riskejä on nähtävissä.
Nämä mielipiteeni eivät ota kantaa kiinteistössä harjoitettavaan liiketoimintana tai siihen, kuka sitä pyörittää. Kyse on kuntakonsernin toiminnasta ja johtamisesta asianmukaisesti.
On varmasti ihan hyvä päivittää välillä, että kuka sitä oikeastaan onkaan. Vaalityö testaa ja prässää kyllä persoonaa aina. Se pakottaa pysähtymään ja sanoittamaan minuutta. Identiteettiä, eniten tietysti kuntapäättäjänä, mutta tuleehan tässä aina samalla hieman pohdittua, että millä tavoin minuus on muutaman vuoden aikana kehittynyt. Muutenkin kuin lukemien osalta (ennen vaalipäivää täyttyy 41 vuotta). Miten tiivistän sanottavani, osaamiseni tai näkemykseni.
Tässä on nyt tämän ajan hetken kuvaus siitä, kuka olen. Toivon ehtiväni vielä nostamaan monta asiaa esiin, vaikka tällä hetkellä aikapaine on kohtalaisen puristava. Toivoisin kyllä tapaavani ihmisiä kampanjoinnin aikana ihan ”kasvokkain” (eli maskien suojista) turuilla ja toreilla.
Mutta siihen esittelyyn. Tässähän tämä.
Keuruun tulevaisuuden tekijä
Olen maailmankansalainen ja paljasjalkainen keuruulainen. Haluan tehdä maailman parhaasta kotipaikastamme vieläkin paremman. Olen kaupunginhallituksessa ja teknisessä lautakunnassa, koska vaikuttaminen ja vastuu kulkevat käsi kädessä. Harrastukseni Keuruun Kokoomuksen, Keurusseudun Yrittäjien ja Suomen Yrittäjien energia- ja ympäristövaliokunnan puheenjohtajina tyydyttävät kaipuutani maailman pelastamiseen. Uskon, että yrittäjyyden kautta voimme parhaiten edistää tasa-arvoista yhteiskuntaa, jolla on varaa arvokkaaseen hyvinvointiin.
Uskallan, tartun toimeen ja keskustelen. Päättäjänä perehdyn asioihin. Suhtaudun intohimoisesti kysymyksiin kilpailuneutraliteetista, tasa-arvosta ja elinkeinovapauden rajoittamisesta. Luotan säänneltyyn markkinatalouteen. Olen arvoiltani hyvin liberaali. Suhtaudun vastuullisuuden teemoihin erittäin intohimoisesti. Olen kehittämisessä toiminnan nainen ja minulla on strategista näkemystä.
Nautin suunnattomasti elämisestä Keuruulla, vaikka teininä pitikin karistaa pikkukylän pölyt jaloista. Maailma opetti ja kotiseuturakkaus voitti kaikki esteet. Tasapainoinen kuntatalous on tärkeä tavoite. Samaan aikaan meidän on kuitenkin myös uskallettava investoida tulevaisuuteen, lumovoimaan. Lumovoiman avulla myös yrityksemme voivat investoida Keuruuseen, olemme houkutteleva paikkakunta työskennellä ja elää sujuvaa arkea.
Minulla on tunnetusti mielipide kaikkeen – mutta päätöksenteko pitää perustaa faktoille ja yhteiselle tulevaisuuskuvalle. Piirrä 78, jos haluat päättäjän, joka perehtyy asioihin, niihinkin, jotka sinua eivät kiinnosta. Keuruu on perheeni ja monien mahdollisuuksien koti, joka ansaitsee kukoistuksen tulevaisuudessakin!
Huh. Vaaliralli on yllättänyt ehdokkaan ja tämän kakkososan kirjoittaminen on venähtänyt. Tässä osassa halusin käsitellä kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumisen edellyttämiä pääomia.
Agenda 2030 edellyttää innovaatioita laajalla skaalalla. Meidän on kyettävä ratkaisemaan ennätysvauhtia päästöjen aiheuttamat haitat, vesistönkuormitus, väestönkasvun ja kaupungistumisen aiheuttamat ruoka- ja ekologiset kriisit, infrarakentamisen haasteet, eriarvoistumisen pysäyttäminen… ja nämä kaikki erilaisissa yhteiskunnissa.
Kauppalehdessä julkaistiin 28.3.2019 mielipidekirjoitus ”Yksityistä pääomaa tarvitaan mukaan globaalien ongelmien ratkaisijaksi”. Kirjoittajina kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio maa- ja metsätalousministeriöstä sekä valtiosihteeri Matti Anttonen ulkoministeriöstä.
KL debatti 28.3.2019
Kirjoituksen viesti on se sama, jonka olen vaalikentillä todennut:
Vastuullisuus vaatii pääomia.
Husu-Kallio ja Anttonen muistuttavat, että YK:n Agenda 2030 tavoitteiden edistäminen kehitysmaissa edellyttää yli 4 000 miljardia euroa vuositasolla. Kansainväliset julkiset kehitysyhteistyövarat ovat n. 130 miljardia euroa. On siis päivänselvää, ettei mikään julkistaloudellinen voima voi ratkaista ilmastonmuutosta.
Tarvitsemme politiikkaa, joka mahdollistaa innovaatiotoiminnan kaikilla mahdollisilla toimialoilla. Tarvitaan luovaa ajattelua, kekseliäisyyttä, kannustimia vastuulliseen sijoittamiseen ja valtavasti pääomia.
Sipilän hallitus on syksyllä 2018 käynnistänyt mm. kansallisen selvitystyön keke-tavoitteita tukevien rahoitusinstrumenttien kehittämiseksi. Tarvitaan uudenlaisia vastuullisen sijoitustoiminnan kannusteita, tietoa vaikuttavuudesta ja kannusteita sijoitustoiminnan lisäämiseen.
Yksityistaloudet ovat yksi ryhmä, joka voi myös lisätä sijoitustoimintaansa. Osakesäästötili on askel oikeaan suuntaan. Suomalaisessa yrittäjyydessä ja yritysverkostoissa on potentiaalia luoda globaaleja ratkaisuja maailmanmarkkinoille.
Suomalainen konepajateollisuus luo yhä energiatehokkaampia koneita ja laitteita maailmanmarkkinoille, prosessiosaaminen ja elinkaaripalveluiden tarjoaminen ovat yksi osa kiertotalousajattelua. Biotalous, jätteiden käsittely, vesiosaaminen – nämä kaikki ovat osa ratkaisua. Nämä kaikki vaativat myös perusyrittäjyyden kannusteita: toimivia rahoitusmarkkinoita, kilpailukykyistä yhteisöverotusta, joustavia työmarkkinoita ja kannusteita henkilökohtaiseen riskinottoon.
Kun siis puhumme yrittäjyyden edellytysten ja suomalaisen teollisuuden kilpailukyvyn lisäämisestä, puhumme myös kestävän kehityksen ratkaisuista. Meidän tulee kohdentaa verotusta haittojen minimoimiseen, mutta huolehtia suomalaisten yritysten kilpailukyvystä ja Suomesta vetovoimaisena pääomasijoittamisen kohteena.
yhteisöveroastetta ei tule nostaa, mieluummin päinvastoin
liikenneinfran kehittäminen priorisoimalla hankkeita, jotka vähentävät päästöjä
Suomesta kiertotalouden ja energiatehokkuuden mahtimaa
Valitaan siis ensi sunnuntaina eduskunta, joka näkee kestävän kehityksen haasteet mahdollisuutena luoda uutta, parempaa ja kestävämpää tulevaisuutta. Valitaan hallitus, joka näkee suomalaiset yritykset ratkaisujen tarjoajina ja luodaan meille entistä paremmat edellytykset menestyä.
Uusi Aalto -julkaisussa kuvataan ajatuksiani tulevaisuuden työelämästä. Tämä keskustelu jää mielestäni liian vähälle huomiolle. Puhutaan koulutuksesta investointina, josta kaikki ovat samaa mieltä. Mutta mikä on se käsitys tulevaisuudesta? Onko tilannekuva tulevaisuudesta sama? Keskustelua seuratessa tuntuu, että ei ole. Koulutuskeskusteluissa esiintyvät sanat ”pakko”, ”velvollisuus” ja ”maksuttomuus”. Puhutaan ylisukupolvisesta vastuunkannosta ilmastokeskustelussa, mutta hoivassa ja koulutuskeskustelussa unohdetaan hintalappu ja eletään rohkeasti ylisukupolvisesti velaksi. Kun puhutaan työllistämisestä ”pakko” ja ”velvollisuus” muuttavat kirosanoiksi. Mihin siis oikeastaan uskomme?
Itse uskon kannustukseen, ohjaukseen ja valmentavaan otteeseen. Pakko on aina äärikeino. Uskon, että haluamme kaikki merkityksellisyyden kokemuksia. Kokemukset ovat kuitenkin aina subjektiivisia, eikä niitä voida ulkopuolelta osoittaa. Sen vuoksi tarvitsemme vahvemmin valmentavaa ja ohjaavaa otetta.
Niin, entäpä se tulevaisuuden työelämä, mitä siitä? Tässä ajatuksiani:
Mitä taitoja tarvitaan 2050-luvun työelämässä? Nykypäivän peruskoulutuksen tulee vastata kysymykseen jo tässä ajassa. Nyt peruskouluun lähtevät lapset astuvat vakituiseen työelämään 2030-luvulla ja jatkavat työtä vähintään 2080-luvulle asti. Millaiset eväät annamme heille tulevaisuuden työelämään?
Yrittäjä Emilia Koikkalainen sanoo, että tulevaisuuden työelämässä nähdään suuria muutoksia.
– Teknologiset harppaukset muuttavat tekemistä tavalla, jota emme kenties vielä edes tunnista. Muutoksen ytimessä tulevat olemaan vuorovaikutuksen muutokset, se millä tavoin verkostomainen vuorovaikutus mahdollistuu globaalissa mittakaavassa. Työn ja vapaa-ajan raja-aidat katoavat, kun inhimillisestä luovasta ajattelusta, sosiaalisista taidoista ja luottamuksellisista verkostoista tulee yhä vahvemmin pääomaa työelämän kehittyville markkinoille, Koikkalainen visioi.
Yrittäjämäisestä, omatoimisesta ja vastuuta kantavasta työntekemistä tulee arkipäivää. Työnantajista tulee yhä useammin mahdollistajia ja johtajista valmentajia, jotka tukevat yksilöiden kehittymistä ja kasvua. Haemme merkityksellisyyden kokemuksia työstämme ja edellytämme organisaatioiltamme arvojemme mukaista toimintaa.
– Tulevaisuuden työ näyttäytyy mahdollisuuksien maailmana, Koikkalainen sanoo ja jatkaa: – Millä turvaamme, että kaikilla on tasa-arvoiset mahdollisuudet menestyä? Tulevaisuuden työelämä haastaa meidät päättäjät ottamaan vastuuta koulutuksen ja opetuksen kehittämisestä, jotta voimme varmistaa mahdollisuuksien tasa-arvon toteutumisen.
Tällä hallituskaudella otettiin peruskoulussa askel tulevaisuuden suuntaan. Opetussuunnitelma 2016 huomioi entistä vahvemmin työelämän tematiikkaa. Työelämätaidot ja yrittäjyys on yksi seitsemästä laaja-alaisesta aihekokonaisuudesta perusopetuksen opetussuunnitelmassa.
Yrittäjyyskasvatus on yksi keskeinen menestymisen mahdollistaja. Kokemukset yrittäjyyskasvatuksesta ovat positiivisia ja tukevat monenlaisia oppijoita. Nuoret motivoituvat ja oppivat yrittäjyyden kautta. Koulupoissaolot vähenivät, nuorten Vuosi yrittäjänä– ohjelmassa perustama yritys synnytti merkityksellisen tekemisen tunteen. Ohjelman jälkeen nuorten itsensä kokemana päätöksentekokyky, johtajuustaidot, koordinointikyky, esiintymistaidot, aloitekyky ja sinnikkyys olivat merkittävästi korkeammat kuin vertailuryhmällä samassa koulussa.
Alakoulussa Pikku Yrittäjät -toimintamalli innostaa lapsia tekemään omia tuotteitaan ja palveluitaan, sekä tuo leikin lailla yrittäjyystaitoja opetukseen mukaan. Kukin voi löytää oman juttunsa, yhdessä kaverin kanssa tai itsenäisesti. Lapset saavat positiivisia kokemuksia, työntekemisen mallia, oppivat onnistumaan ja kokeilukulttuuri tulee osaksi arkea.
– Meistä kaikista ei tule yrittäjiä, mutta yrittäjämäinen itsensä johtaminen ja muutosvalmius ovat keskeisiä taitoja tulevaisuuden työelämässä. Voimme hankkia – tai paremminkin tulemme hankkimaan erilaisia substanssiosaamisen tietoja yhä pitenevien työurien aikana, mutta taidot oppia hankitaan sekä luottamus omiin kykyihin luodaan jo lapsuuden ja nuoruuden aikana. Vahvistetaan menestymisen mahdollisuuksia kaikille nostamalla yrittäjyyskasvatus framille, Koikkalainen koostaa.
Tulevaisuus tehdään tämän päivän valinnoilla – minkä valinnan sinä teet?
Julkaisun löydät: https://www.keski-suomenkokoomus.fi/uusi-aalto-2-19/2019/03/02/tervetuloa-tulevaisuuden-tyoelama/
Samoilta sivuilta löydät myös muiden kokoomusehdokkaiden kirjoituksia. Suosittelen tutustumaan!
Seuraavana kirjoitukseni julkaistiin Suur-Keuruussa 28.3.2019.
Vaalipaneelista toiseen olen törmännyt raikkaisiin tuulahduksiin menneisyydestä. Olen kuunnellut lukuisia puheenvuoroa työstä, työllistämisestä ja koulutuksesta, joissa toistuu sama teema: pysyvyys. Pitää saada ihmisille vakituisia työpaikkoja, pitää perua aktiivimalli, pitää perua koulutusleikkaukset. Kekkosen jälkeen Suomessa ei kuulemma ole johtajia ollutkaan. Tehtyä ei saada tekemättömäksi, eikä menneisyys palaa. Ilmastokeskustelu on sentään asia, jossa aikajänne ulottuu yli vaalikausien. Osaamisesta kohkataan paljon, mutta lähinnä keskitytään suojelemaan nykyrakenteita, turvaamaan pysyvyyttä. Nyt koulunsa aloittaneet lapset käyvät työssä 2070-luvulla – millaisia taitoja me heille opetamme? Miltä näyttää työelämä 2050-luvulla? Pitkät työurat ja puhdas nousujohteisuus samoilla työpaikoilla ovat AY-liikkeiden propagandaa, ihanne menneisyydestä, joka vaatii ravistelua. Edes 1990-luvulla syntyneet eivät halua työuriltaan pysyvyyttä, vaan merkityksellisyyttä, niin minkä ihmeen takia roikumme tässä menneisyyden ihanteessa? Nyt tarvitaan rohkeutta uusiin avauksiin, uusiin kokeiluihin koulutussektorilla, digiloikkaa korkeakoulutukseen ja osaamisen kehittämisen suunnanmuutosta.
Yksi suunnanmuutos voidaan tehdä 2. asteella. Lisätään oppisopimuskoulutusta, joka tapahtuu työpaikoilla. Työpaikoille kehitetään malli työssäoppijoiden valmentajista. Ammatilliset opettajat tukevat työpaikkavalmentajien työtä ja ohjaavat oppilaita. Jatko-opintovalmiuksia varten luodaan teorian siltaopinnot, jotka voidaan suorittaa työuran missä tahansa vaiheessa. Tällöin teoriaa opiskellaan, kun siihen on sisäistä motivaatiota ja teoriaopinnot ovat jatko-opintoja varten aina ajantasaiset.
Korkeakoulutus voidaan digiajassa tuoda jokaiseen kotiin ja kylään. Korkeakoulut tarvitsevat vahvemmat kannusteet ja rahoitusmallien uudistuksen, jotta täydennyskoulutusmahdollisuudet saadaan maakuntien joka kolkkaan, samalla voidaan kyseenalaista korkeakoulujen keskittämisen tarve ja seiniin sijoittaminen. Tutkintouskovaisuudesta on luovuttava ja osaamisen kehittämiseen löydettävä keinoja. Tulevaisuudessa työn ja opintojen rajapinnat hämärtyvät, kun osaamista päivitetään ja suunnataan joustavasti tarpeen ja intohimojen mukaan. Muutokseen ei pidä vain sopeutua, vaan siitä on maaseutukunnissa opittava ottamaan kaikki irti! Edessämme on monien mahdollisuuksien tulevaisuus, jos vain siirrämme katseemme peräpeilistä eteenpäin.
Olipa mielenkiintoinen iltapäivä eilen Jyväskylän kävelykadulla. Erityisesti kaksi kohtaamista jäi mieleen.
Ensimmäisen keskustelun kävin vanhemman herran kanssa, joka tarkasteli kokoomustelttaa kauempaa mietteliäänä. Kävelin hänen luokseen ja tarjosin suklaata ja Terveisiä Keuruulta -flyeriani, vaikka osasin arvata vastauksen. Kohteliaasti lähdin kuitenkin selvittämään, mistä hänen pettymyksensä kokoomuslaiseen politiikkaan kumpuaa. Kävimme monisyisen keskustelun talouspolitiikasta, kokoomuksen puheenjohtajista ja hänen kohtaamisestaan ihmisten kanssa, joihin tehdyt leikkaustoimet ovat osuneet. Olimme samaa mieltä sosiaaliturvan uudistustarpeesta, sillä päätöksenteko ei tällä hetkellä pysty edes tunnistamaan leikkausten seurauksia, niin sirpaleinen on tukijärjestelmämme. Pitkän keskustelun jälkeen herra totesi, että kenties hän voisikin äänestää kokoomusta ja minua, ei vielä näissä vaaleissa, sillä nyt ehdokas oli jo katsottuna. Mutta ehkä seuraavissa, etenkin jos pääsen läpi ja saan kartutettua lisää osaamista. Ymmärrystä minulla hänen mielestään kyllä riittää. Kiitin kohteliaimmin ja toivotimme toisillemme hyvää kevättä.
Toinen kohtaaminen olisi voinut olla äkkiseltään pelottava. Selvästi narkin näköinen, oman ikäiseni mies pyyhälsi levottomasti höpöttäen aivan viereeni ja sopersi ”Nyt jos haluat estää tappoja tapahtumasta, niin juttele mun kanssa hetki.” Minä, kun en vähästä hätkähdä, niin ojensin kaverille koppaa ja sanoin ”Ota suklaata ja kerropa, että mikäpä nyt on vialla.” Terveisiä Keuruulta -kortti toimi jälleen. Meillähän olikin nuoruudesta yhteisiä tuttuja, eläviä ja edesmenneitä. Tämän tarinan siis tunsinkin, vaikka en tätä kaveria suoraan muistanut, vuodet eivät olleet kohdelleet häntä hyvin. Hän muisti minut tai kenties tarkemminkin minut Koikkalaisen kaupan talon tyttärenä.
Hänen tarinansa on se sukupolveni syrjäytyneiden nuorten miesten tyypillinen tarina: YH-äidin poika, tunnistamaton ADHD, tarkkisluokka, leima otsassa ja väärä seura. Pitkät illat ja päihteet. Alkoholista huumeisiin, lopulta amfetamiini on se ainoa aine, jolla pää tuntuu pysyvän kasassa. Toivoa on huonosti näköpiirissä, kun työpaikat eivät ole pysyneet käsissä. Rikoksia ja päihderiippuvuus, joka estää ADHD-lääkityksen (tämä on nyt tarkistamaton fakta, mutta hänen kokemuksensa). Riippuvuustausta oli myös kasvainleikkauksen yhteydessä edessä, oli kuulemma aika kivulias leikkaus ja jälkihoito, kun kipulääkkeet oli pidettävä minimissä. Töitähän hänkin haluaisi, mutta kun kukaan ei palkkaa. Kävimme keskustelun, että kyllä päihteettömyys on se lähtökohta, jos töitä haluaa. En minä lässyttänyt tai taputellut päätä, vaan totesin, että hoitoon on haluttava, jos meinaat saada muutoksen aikaan. Kyllähän hän sen itsekin tiesi. Sanoin, että töitä saa kysellä, kun on halua muuttua.
Siitä meidän on pidettävä huoli, että hoitopaikkoja riittää, kun halua on. Tässä on myös yksi syy, miksi mä en usko siihen oppivelvollisuuden pidentämiseen syrjäytymisen ehkäisemisessä – jos näitä jätkiä ei saada peruskoulussa kiinni, niin sitten ollaan huonossa jamassa. Ei tämäkään kaveri ammattikouluaan olisi käynyt, vaikka pakko olisi ollut.
Ihmiset pitää osata kohdata ihmisinä ja kuunnella tarkalla korvalla.
