SK 28.5.21 Vihreän siirtymän todelisuutta

Kirjoitin Suur-Keuruuseenkin tästä vihreästä siirtymästä. Juttu löytyy täältä.

Tässä vielä tekstinä:

Vihreän siirtymän todellisuutta

EU sääntely edellyttää Suomelta aktiivisia toimia CO₂-päästöjen vähentämiseksi. Suomi on asettanut tavoitteeksi puolittaa päästönsä 2030 mennessä (vuoden 2005 tasosta). Tämä tarkoittaa 12,7 megatonnin vähennystä, josta fossiilittoman liikenteen tiekartan osuus on n. 12% (1,55Mt). Tästä autokannan uudistaminen on n. 10% (0,16 Mt), josta raskaan liikenteen osuus on noin neljännes. Samaan autokannan uudistamiseen tähtää myös mm. verotuksella ohjaaminen. Julkisen tuen kotiuttaminen mm. elpymispaketin tulovirroista ja vihreästä siirtymästä on keskeistä, sillä voidaan vauhdittaa kehityskulkua ja alueellista innovaatiotoimintaa. Edunvalvonta on edelleen tärkeässä roolissa. 

Lielahden Autokeskus Oy ja yrittäjä Mikko Leppälahti ovat erinomainen esimerkki innovatiivisuudesta ja etunojasta muuttuvan toimintaympäristön hyödyntämiseen. Autojen ”ropaamisesta” yrittäjällä ja yrityksellä on kokemusta 40 vuoden ajalta ja edelleen ollaan kehityksen aallonharjalla. Yritys ja yrittäjä ovat tarkkaan arvioineet oman osaamisensa vahvuudet, markkinan, etsineet kumppanit, hyödyntäneet asiantuntijoita ja ovat ottamassa ison loikan ja uutta riskiä siirtyessään uudelle liiketoiminta-alueelle. Konversiotehdas tulee onnistuessaan murtamaan toimialansa kehityskulkuja ja tuo sähkökuorma-autot saavutettavaan, kilpailukykyiseen, hintaan jakeluauto-segmenttiin. Skenaariot autokannan kehityksestä  Suomessa vaihtelevat muutamista tuhansista aina 12 000 autoon vuoteen 2030 mennessä.

Yrityksellä on selkeä visio omasta liiketoiminnastaan, kohderyhmästään, yritys tunnistaa toiminnan käynnistämisen haasteet ja tulevaisuuden potentiaalin. Kyse ei ole vain muutaman kuorma-auton konvertoimisesta, vaan kokonaisen ekosysteemin käynnistämisestä. Tuotanto on aloitettava osaajien luomisesta. Verkostot, teknologiat ja materiaalit löytyvät, mutta tekijät puuttuvat. Toivon Mikko Leppälahdelle kumppaneineen menestystä rekrytointiin ja myötätuulta hankkeeseen! 

Tulevien kuntapäättäjien toivon nyt viimeistään havahtuvan siihen liiketoimintapotentiaaliin jota vastuullinen, kestävä liiketoiminta paikkakunnallekin tuottaa! Vihreä siirtymä kannattaa elää todeksi etukenossa! Itse olen ainakin asiasta erittäin innoissani, tältäköhän 80-luvun Keuruulta tuntui, kun lasertekniikkaan päätettiin panostaa?

Emilia Koikkalainen
kuntavaaliehdokas, KOK
Keurusseudun Yrittäjien pj
Suomen Yrittäjien Energia- ja ympäristövaliokunnan pj

Lielahden Autokeskus Oy – vihreän siirtymän pioneeri Keurusseudulla!

Ai että tänään oli makoisa päivä! Sain Keurusseudun Yrittäjien puheenjohtaja kutsun Lielahden Autokeskuksen sähkökuorma-autojen konversiotehtaan tiedotustilaisuuteen. Pääsin tutustumaan yrittäjä Mikko Leppälahteen, joka on melkoinen pioneeri ja työmyyrä. Ja mikä elämasenne. Ollapa itsekin seitsemänkymppisenä yhtä eteenpäin katsova riskinottaja! Takana on 40 vuotta autojen ”ropaamista” ja mm. kaasukuorma-autojen maahantuontia. Ja maailmalla kulkiessaan Mikko oli havainnoinut, että suurkaupunkien jakeluautot eivät täytä tiukkenevia normeja. Hän ryhtyi asiaa tutkimaan ja selvittämään. Muutaman yhteydenoton ja olemassa olevan verkoston kautta syntyi laajempi osaamisverkosto ja sähkökuorma-autojen konversiotehtaan ideointi lähti käyntiin.

Voit lukea asiasta vaikkapa: https://koneporssi.com/kuljetuskalusto/sahkokuorma-autojen-konversiotehdas-keuruulle/

Nyt ollaan tässä päivässä. Lielahden Autokeskus starttaa yhteistyössä Ely-keskuksen, Tampereen ammattikorkeakoulun ja Gradian kanssa rekrytoinnin, jossa etsitään 10 uutta osaajaa yrityksen tarpeisiin. Kun luo uutta, on luotava uutta alusta lähtien. Osaajia ei löydy, vaan ne on tehtävä. Koulutustarve kuvastaa hyvin kokonaiskuvaa. Tässä on syntymässä uusi ekosysteemi. Systeemi myös disruptoi olevassa olevaa markkinaa, kustannusoptimointi käyttökulujen suhteen edellyttää myös uudenlaisia toimintamalleja kuorma-autojen ostajille. Oli kiinnostavaa kuulla TAMK:n projektipäällikön Jukka Pellisen kokemuksia kuorma-autojen kehitystyöstä ja käyttökokemuksia Italiasta.

Suurin syvyys tässä hankkeessa tulee tästä ekosysteeminen alkupamauksesta. Se, että yrittäjä Leppälahti saa tehtaan käynnistymään ja ensimmäisen rekryporukan sisään ja ensimmäisen auton hihnalle on jäävuoren huippu. Ympärille syntyy eittämättä ekosysteemi, sillä ammattiliikenteen sähköistyminen on monen asian yhteistulos:

  • Kuorma-autojen RAKENTAMINEN
  • OhjelmistoTEKNOLOGIA
  • HUOLTO
  • Edellä mainittujen toimintojen kouluttaminen ja kehitys OSAAMISKESKUKSESSA
  • LATAUSINFRA (e-terminaalit)
  • Elinkaarenhallinta ja kiertotalous (millä tavoin purettavat hyödynnetään ja elinkaaren päätöksessä olevat auton materiaalit uudelleen hyödynnetään)

Näiden lisäksi on vielä muutakin liiketoimintapotentiaalia, kuten palvelut kuorma-auton valintaan. Millaisen auton kuljetusliike tarvitsee, miten kuljettajat koulutetaan optimoidaan energiankäyttöä? Nykyteknologioilla autojen seuraaminen on helppoja. Reittejä määrittämällä päästään pohtimaan, millaiset ratkaisut yhtiölle olisivat parhaita.

Puuh. Olen aika innoissani tästä! Tässä on helppo nähdä saavutettavissa oleva markkina! Yrityksellä ja yrittäjällä on paketti kasassa: pää pilvissä, mutta jalat tukevasti maassa.

Palaan asiaan vielä päästövähennysten kautta, jotka tulevat vauhdittamaan kysyntää. Mutta ai että. Tämä on sitä kestävän, vastuullisen liiketoiminnan potentiaalia, mistä olen niin useassa yhteydessä pauhannut. Ja vielä Keuruulla. Ai että.

Kestävä kehitys – jäätävä menestys 2/2

Huh. Vaaliralli on yllättänyt ehdokkaan ja tämän kakkososan kirjoittaminen on venähtänyt. Tässä osassa halusin käsitellä kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumisen edellyttämiä pääomia.

Agenda 2030 edellyttää innovaatioita laajalla skaalalla. Meidän on kyettävä ratkaisemaan ennätysvauhtia päästöjen aiheuttamat haitat, vesistönkuormitus, väestönkasvun ja kaupungistumisen aiheuttamat ruoka- ja ekologiset kriisit, infrarakentamisen haasteet, eriarvoistumisen pysäyttäminen… ja nämä kaikki erilaisissa yhteiskunnissa.

Kauppalehdessä julkaistiin 28.3.2019 mielipidekirjoitus ”Yksityistä pääomaa tarvitaan mukaan globaalien ongelmien ratkaisijaksi”. Kirjoittajina kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio maa- ja metsätalousministeriöstä sekä valtiosihteeri Matti Anttonen ulkoministeriöstä.

KL debatti 28.3.2019

Kirjoituksen viesti on se sama, jonka olen vaalikentillä todennut:

Vastuullisuus vaatii pääomia.

Husu-Kallio ja Anttonen muistuttavat, että YK:n Agenda 2030 tavoitteiden edistäminen kehitysmaissa edellyttää yli 4 000 miljardia euroa vuositasolla. Kansainväliset julkiset kehitysyhteistyövarat ovat n. 130 miljardia euroa. On siis päivänselvää, ettei mikään julkistaloudellinen voima voi ratkaista ilmastonmuutosta.

Tarvitsemme politiikkaa, joka mahdollistaa innovaatiotoiminnan kaikilla mahdollisilla toimialoilla. Tarvitaan luovaa ajattelua, kekseliäisyyttä, kannustimia vastuulliseen sijoittamiseen ja valtavasti pääomia.

Sipilän hallitus on syksyllä 2018 käynnistänyt mm. kansallisen selvitystyön keke-tavoitteita tukevien rahoitusinstrumenttien kehittämiseksi. Tarvitaan uudenlaisia vastuullisen sijoitustoiminnan kannusteita, tietoa vaikuttavuudesta ja kannusteita sijoitustoiminnan lisäämiseen.

Yksityistaloudet ovat yksi ryhmä, joka voi myös lisätä sijoitustoimintaansa. Osakesäästötili on askel oikeaan suuntaan. Suomalaisessa yrittäjyydessä ja yritysverkostoissa on potentiaalia luoda globaaleja ratkaisuja maailmanmarkkinoille.

Suomalainen konepajateollisuus luo yhä energiatehokkaampia koneita ja laitteita maailmanmarkkinoille, prosessiosaaminen ja elinkaaripalveluiden tarjoaminen ovat yksi osa kiertotalousajattelua. Biotalous, jätteiden käsittely, vesiosaaminen – nämä kaikki ovat osa ratkaisua. Nämä kaikki vaativat myös perusyrittäjyyden kannusteita: toimivia rahoitusmarkkinoita, kilpailukykyistä yhteisöverotusta, joustavia työmarkkinoita ja kannusteita henkilökohtaiseen riskinottoon.

Kun siis puhumme yrittäjyyden edellytysten ja suomalaisen teollisuuden kilpailukyvyn lisäämisestä, puhumme myös kestävän kehityksen ratkaisuista. Meidän tulee kohdentaa verotusta haittojen minimoimiseen, mutta huolehtia suomalaisten yritysten kilpailukyvystä ja Suomesta vetovoimaisena pääomasijoittamisen kohteena.

Tarvitaan muun muassa:

  • osaamisen lisääminen: elinikäisen oppimisen kannusteita koulutusorganisaatioiden rahoituspohjaan
  • omistaja- ja sukupolvenvaihdosten helpottaminen ja vauhdittaminen, jotta saamme pidettyä pääomia suomalaisessa kasvollisessa omistajuudessa
  • sääntelykuorman ja hallinnon keventäminen: yhden luukun periaatteet käyttöön eri hallintoaloilla
  • työperäisen maahanmuuton lisääminen: prosessin ja lupien helpottaminen, akuutti osaajapula on ratkaistava
  • innovaatiorahoituksen suuntaaminen Agenda 2030 -tavoitteiden edistämiseksi
  • yhteisöveroastetta ei tule nostaa, mieluummin päinvastoin
  • liikenneinfran kehittäminen priorisoimalla hankkeita, jotka vähentävät päästöjä
  • Suomesta kiertotalouden ja energiatehokkuuden mahtimaa

Valitaan siis ensi sunnuntaina eduskunta, joka näkee kestävän kehityksen haasteet mahdollisuutena luoda uutta, parempaa ja kestävämpää tulevaisuutta. Valitaan hallitus, joka näkee suomalaiset yritykset ratkaisujen tarjoajina ja luodaan meille entistä paremmat edellytykset menestyä.

Keski-Suomen Yrittäjäsanomat 1/2019

Tässä vielä nostoni Keski-Suomen Yrittäjäsanomista.

Suomessa tarvitaan lisää rohkeutta ja riskinottoa. Tarvitsemme talouskasvua, innovaatioiden tuomaa lisäarvoa ja tuotteita maailmanmarkkinoille. Kasvun vauhdittamiseksi ja ulottamiseksi yhä useammalle alalle tarvitaan kevenevää sääntelyä ja verokohtelua yrityksen tuloksesta. Yrityksen varojen tulisi voida siirtyä investointeihin ja kehitykseen ilman verokarhun kouraisua. Menestys edellyttää aina riskinottoa, ja yrityksen tulisi voida rahoittaa kasvun riskiä kannattavammin omilla pääomillaan.

Kaikki yritykset tarvitsevat joustavampia työmarkkinoita. Tämä tarkoittaa laajaa paikallista sopimista, monipuolisia osaamisen kehittämisen malleja, palkansaajan ja yrittäjyyden raja-aitojen kaatamista sekä työperäisen maahanmuuton helpottamista.

Minulle tasa-arvoinen työelämä on tärkeä teema. Sukupuolittunut työelämämme ja perhevapaiden kustannukset hidastavat naisten työurien kehittymistä ja estävät vaurastumista. Samaan aikaan nähdään huolestuttavia merkkejä nuorten miesten syrjäytymistä ja tippumisesta työmarkkinoilta. Meidän on rakennettava tasa-arvoisempaa työelämää.

Toinen keskeinen seikka on vastuullisuus. Se ulottuu laajasti sosiaalisesta ja taloudellisesta vastuusta ympäristövastuuseen. Kestävä kehitys on hyvää bisnestä kaikille ja siihen meidän on kannustettava.

Kokonaisuudessaan lehden digiversion löydät tästä.

Kestävä kehitys – jäätävä menestys! osa 1

Varastan tämän sanaparin hyvältä nuorkauppakamariystävältäni, se kuvaa mielestäni oivalla tavalla ajan henkeä. Lehdet kirkuvat ilmastokriisiä ja komentoa ”jotain täytyy tehdä”. Itse elän kuplassa, joita asioita tehdään jo.

Olen viimeisen parin vuoden aikana innostanut ja motivoinut nuorkauppakamarilaisia huomioimaan kestävän kehityksen tavoitteet (YK:n Agenda 2030) ja niiden mahdollisuudet liiketoimintaan. Kyse on pitkälti jo olemassa olevista ilmiöistä ja tapahtumista, mutta jostain syystä media ja tietyt puolueet haluvat luoda mielikuvaa, että mitään ei asian eteen jo tapahtuisi.

Tämän hallituskauden aikana on mm luotu Sitoumus2050 -portaali, joka tarjoaa niin tietoa kuin työkalujakin, joilla jokainen yksilö ja yhteisö voi seurata ja luoda itselleen tavoitteita kestävän tulevaisuuden eteen. Sitra on viimeisten vuosien aikana tuottanut tietoa niin kiertotalouden liiketoimintapotentiaalista kuin käynnistänyt erilaisia ohjelmia mm kiertotalouden hyödyntämiseen eri liiketoimintasektoreilla. Puunjalostusteollisuus laitevalmistajineen on vuosikymmenten ajan innovoinut uusiutuvista raaka-aineista niin uusia kuidunjalostusmenetelmiä, pakkaustehokkuutta parantavia ratkaisuja, muovia korvaavia materiaaleja kuin pyrkinyt tehostamaan kaikkia materiaalivirtoja ja löytämään sivuvirroille uutta liiketoimintaa. Liiketoiminnan on oltava kestävää, jotta sillä olisi tulevaisuutta.
Esimerkkinä vaikkapa Valmet:



Neste Oyj on panostanut uusiutuvien biopolttoaineiden kehitykseen ja vastuullisuuteen.


Fortum panostanut esimerkiksi energiatehokkuuden nostamiseen, biovoimalaitoksiin ja jätteenlajitteluun ja materiaalien uudelleen hyödyntämiseen.



Markkinoilta löytyy lukuisia innovatiivisia yrityksiä, jotka ovat ottaneet riskiä löytääkseen uusia, kestäviä ratkaisuja vaikkapa ruuantuotantoon. Hyönteisfarmarit, satokausiajattelu, hävikkiruokaravintolat, hiilinautraalit maatilat – kaikki esimerkkejä kestävästä, ilmastotietoisesta liiketoiminnasta.

Missä on sitten varaa parantaa?
Julkinen sektori laahaa pahasti perässä. Jos valtionhallinto onkin pyrkinyt edistämään yksityisen sektorin ilmastotekoja, on sillä vielä pitkä matka omassa toiminnassaan.

Kunnissa ilmastoteot ja kestävän kehityksen tavotteiden saavuttaminen on siirretty muiden vastuulle. Ainakin siltä minusta kuntapäättäjä ja keskustelua seuraavana tuntuu. Kaikki on niin vaikeaa ja mihinkään muutokseen on mahdoton sitoutua. Infraa rakennetaan samalla kaavalla kuin aina ennenkin, eikä kaavoituksellakaan kantaa uskalleta ottaa. Katse on suunnattu kuluvaan budjettikauteen tulevaisuuden sijaan. Rahaa kuntasektori Suomessa sijoittanut jätteenpolttoon. Äärettömän lyhytnäköistä ja EU:n jätehierarkia iskee vielä kunnallisia polttolaitoksia sormille.

Julkisella sektorilla on edelleen varaa sijoittaa seiniin ja rakennuksiin, joiden käyttöaste on 50 % luokkaa. Kuinka monta betonista koulutussektorin rakennusta meillä seisoo tyhjänpanttina puolet vuorokaudesta ja kesäkuukaudet? Perusteena on tietysti yksikkökustannukset, jotka osataan jollakin maagisella kaavalla laskea aina kannattavammiksi, mitä isompiin yksiköihin siirrytään. Emme vain ole kyenneet uudistamaan omaa toimintaamme, emme koulutustamme tai toimintatapojamme.

Iso osa viranhaltijoista puristaa edelleen henkilökohtaisen koppikonttorinsa ovenkarmeja, raameja, joista yksityinen sektori on pyrkinyt aktiivisesti eroon viimeiset 20 vuotta. Koska jokainen neliö maksaa. Se maksaa euroja rakentamiseen, ylläpitämiseen ja jokaisella eurolla on myös hiilijalanjälkensä.

Kokouskäytännöt edellyttävät kahvia ja kättelykierroksia, vaikka iso osa tapaamisesta voitaisiin hoitaa digitaalisesti. Kyse on kulttuuri- ja vuorovaikutusmuutoksesta, joka edellyttää uusien kommunikointitapojen ja -taitojen opettelua. Kun ihmiset kootaan yhteen, keskeistä olisi hyödyntää kohtaamista uuden luomiseen, ei välttämättömien ja rutiinipäätösten tekemiseen. Livenä pitää syntyä lisäarvoa, eikä arvon menetystä.

Ilmaston eteen hartiavoimin tehdään siis jo työtä. Kuluttajan ja peruspertin on vain itsensäkin valittava toisin. Tarjonta ohjaa kulutuskäyttäytymistä, joista autokeskustelu on mielestäni yksi absurdeimmista. Mutta tästä tulee oma postauksensa.

Kestävä kehitys edellyttää niin voimakasta uudistumista, nämä vaalit eivät yksin muutosta ratkaise. Meidän pitää olla samaan aikaan tyytyväisiä ja huomioida etenevä positiivinen muutos – ja asettaa edelleen kunnianhimoisia tavoitteita muutoksen kiihdyttämiseksi. Muutos ei tapahdu valtiojohtoisesti, vaan se edellyttää että niin julkinen, yksityinen kuin kolmaskin sektori – ja kaikki me yksilöt – huomioimme ympäristön, ihmiset, ihmisoikeudet ja talouden näkökulmat.

Keskustelun yksinkertaistaminen ilmastotavoitteiksi on monimutkaisen asian liiallista yksinkertaistamista.

Tarvitsemme tekoja kaikkien 17 kestävän kehityksen tavoitteen eteen.

Synnytystalkoot?

Syntyvyyden lasku huolettaa meitä kaikkia. Kai? Ainakin se huolettaa hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjasta kiinnostuneita.
Miten lisäämme syntyvyyttä? Vai pitääkö syntyvyyttä lisätä?
Globaalistikin syntyvyys on laskussa, mutta alueelliset erot ovat huomattavia.

Naisena, synnytysikäisenä ja lapsettomana, koen yhteiskunnallisen keskustelun hieman ahdistavana, painostavana ja monilta osin melko syyttävänäkin. Lapsiensaaminen ja perhesuunnittelu ovat erittäin henkilökohtaisia ja yksityisiä asioita, joiden valinnanvapauden eteen on tehty vuosikymmeniä (tai vuosisatoja) töitä. Tämä ei vain tunnu keskusteluissa nousevan esiin. Väestöliitto on kuitenkin pyrkinyt muistuttamaan, että lisääntymisoikeudet ovat ihmisoikeuksia, joiden toteuminen on merkittävä saavutus yhteiskuntajärjestelmässä. YK:n Kestävän kehityksen Agenda 2030 tavoite 5.6 Sukupuolten tasa-arvosta määrittää lisääntymisoikeuksia: Taata yhtäläiset mahdollisuudet seksuaali- ja lisääntymisterveyteen sekä lisääntymisoikeudet kansainvälisen väestö- ja kehityskonferenssin toimintaohjelman ja Pekingin toimintaohjelman sekä niiden arviointikonferenssien päätösasiakirjojen mukaisesti sovitulla tavalla.

Keskustelussa ääneen pääsevät kaikki eri elämän osa-alueiden äänitorvet, joiden keskeinen viesti on, että kolmekymppinen nainen on ”unohtanut” tehdä lapsia. En ole tavannut yhtäkään länsimaalaista yli 20-vuotiasta naista elämässäni, joka ei olisi tietoinen biologisista tosiasioista lapsienhankinnan suhteen. Kukaan ei unohdu uraputkeen, opiskelijaelämään tai intohimoiseen harrastamiseen, niin, ettei muistaisi lastenhankintaa. Sen sijaan tiedän paljon naisia, joilla on takanaan epäonnistuneita parisuhteita, jotka ovat päättyneet lapsettomina parhaassa hedelmällisyysiässä. Syitä lapsettomuuteen on lukuisia. Kumppania ei löydy, erot ovat traumatisoineet ja usko parisuhteisiin on koetuksella, kumppanin kanssa elämäntilanteet eroavat vaikkapa ikäeron vuoksi, raskaudet keskeytyvät, työelämässä etsitään vakautta, oma tai kumppanin terveystilanne on haastava, ympäristön tila ahdistaa. Vain muutamia syitä mainitakseni. Olen itsekin eronnut 32-vuotiaana avioliitosta. Ei siinä tarvitse Einstein olla ymmärtääkseen, että lapsiluku tulee kohdallani jäämään lähes 100 % varmuudella alle kolmeen, todennäköisen lapsiluvun ollessa 0-2 välillä. Nyt 38-vuotiaana tuo luku on edelleen nolla.

Mielestäni meidän pitäisi hyväksyä naisten asemassa tapahtunut muutos:

1) valinnanvapaus ja lisääntymisoikeudet tarkoittavat myös valittua lapsettomuutta
2) lastenhankinnan keski-ikä on noussut

Voimme tukea heitä, jotka ovat valinnan tehneet lapsienhankinnasta, mutta samaan aikaan meidän tulee olla ylpeitä myös siitä, että suomalainen nainen on useimmiten siinä onnekkaassa asemassa, että hänellä on valinnanvapaus ja häneen on ladattu muitakin odotusarvoisia rooleja kuin äitiys.