Valtuustoaloite 11.3.2019:

Keuruun kaupungin markkinointikokonaisuuksien toiminnallinen ja vastuunjaollinen selkeyttäminen

Keuruun kaupunkikonsernin tehtävänkuvia ja toimintoja tulee selkeyttää. Strategian mukaisesti tavoitteena on kaupunkikonsernin selkeät vastuualueet ja toiminnot, joissa ei ole toiminnallisia päällekkäisyyksiä. Aloitteella tavoitellaan Keuruun kaupungin markkinointikokonaisuuksien toiminnallista ja vastuunjaollista selkeyttämistä. Kaupungin sisällä kaupunkimarkinoinnin kokonaisuus ei kuulu selkeästi kenenkään vastuulle, vaan suoritettavia toimenpiteitä käydään läpi markkinoinnin työryhmässä, johon kuuluvat mm. kaupunginjohtaja, Keulinkin toimitusjohtaja, kaavoitusjohtaja ja vapaa-aikasihteeri. Työryhmän tuntihinta on melkoisen korkea.

Matkailumarkkinointi on matkailusihteerin toimenkuvassa ja vapaa-aikalautakunnan alaisuudessa.

Tehtävien selkeyttämiseksi ja monipuolisen toiminnallisen tuen varmistamiseksi matkailusihteerin tehtävään Keuruun matkailupalvelujen sijoittumista kaupunkikonsernissa tulisi uudelleenarvioida.Toimintojen siirtäminen osaksi kehittämisyhtiö Keulink OY:n toimintaa tulee selvittää. Yhtiössä vastataan muidenkin elinkeinopalvelujen kehittämistuesta ja hanketoiminnasta ja tälläkin hetkellä menossa on matkailuun keskeisesti liittyvä kehittämishanke.

Keulinkin tehtäviin kuuluu osakassopimuksen mukaisesti operatiivinen elinkeinoelämän kehittämistyö. Tämä on pitänyt aina sisällään myös sijoittumismarkkinointia, joka on osa kaupunkimarkkinointia. Keulink toimii myös mm Keulink Kiinteistöt Oy:n tilojen markkinoijana. Kaupunkimarkkinoinnin palvelujentuottamisen keskittämisen Keulinkille voi nähdä oleva elinvoiman kehittämisen näkökulmasta luonteva jatkumo Keulinkin nykyisille kehittämistehtäville.

Mänttä-Vilppulassa toiminnot onkin järjestetty kehittämisyhtiöön:
“MW-Kehitys tuottaa Taidekaupunki Mänttä-Vilppulan matkailu- ja markkinointipalvelut. MW-Kehitys osallistuu kaupunkikehittämisen hankkeisiin, jotka koskevat kaupunkikuvan ja viihtyvyyden parantamista. Kehittämisen keskiössä ovat parhaillaan kaupunkiopastus, kulttuurireitit ja keskustapalveluiden kehittäminen. MW-Kehitys koordinoi myös Mänttä-Vilppulan matkailu- ja palveluyritysten yhteistyötä ja liiketoiminnan kehittämistä.”

Vastaava järjestely tulisi selvittää myös Keuruulla.

Keuruulla 11.3.2019

Emilia Koikkalainen
Kaupunginvaltuutettu


Aloite on kirjattu tiedoksi:

Valtuustoaloitteet
82/00.01.02/2019, 80/02.02.02/2019
VALT 11.03.2019 § 6
Valtuuston kokouksessa 11.3.2019 jätettiin seuraavat aloitteet:
….
2) Emilia Koikkalaisen ja usean muun valtuutetun allekirjoittamassa aloitteessa toivotaan Keuruun kaupungin markkinoint kokonaisuuksien toiminnallista ja vastuunjaollista selkeyttämistä. Markkinoinnin kokonaisuus ei kuulu selkeästi kenenkään vastuulle. Matkailu- ja markkinointipalvelujen sijoittamista osaksi Kehittämisyhtiö Keulink Oy:n toimintaa tulee selvittää.
Päätös: Aloitteet merkittiin tiedoksi.



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *