Kaivoslaki kuumentaa tunteet

Tämän päivän Kaupppalehden (ti 8.1.2019) pääkirjoituksessa otetaan kantaa kaivoslakiin. Viime päivinä mediassa velloneista kirjoituksista ja kannanotoista on jäänyt mielikuva, että laki mahdollistaa Suomen maaperän rikkauksien ryöstämisen. Aihe itselleni hankala ja olen yrittänyt malttaa asian tiimoilta mieleni ja saada selvyyttä, missä on prosessin heikoin lenkki.

On selvää, että tarvitsemme jalometalleja, mikäli jatkossakin aiomme käyttää vaikkapa akkuja vaativia laitteita. Itse ajelen hybridillä, joten olisi hurskatelua väittää muuta. Tähän mennessä olemme suurelta osin ulkoistaneet omien kulutustottumustemme ympäristövaikutukset kolmansiin maihin, kuten Kongon demokraattiseen tasavaltaan.
(MT 21.2.2018).

Kauppalehden pääkirjoitus muistuttaa myös, että kaivosteollisuuden liikevaihto Suomessa on pari miljardia euroa ja suorat työllisyysvaikutukset ovat 5500 henkeä, epäsuorat n. 13 000 henkeä. Kaivosteollisuudella on merkitystä jopa kaltaiselleni huopakauppiaalle.

Mikä kaivoslaissa ja lupakäytänteissä sitten mättää? Lähtökohtainen ongelma on tietysti liiketoiminnan määräaikaisuus. Luonnonvarat ehtyvät muutamissa vuosikymmenissä, mutta ne jättävät jälkeensä tuhon, josta luonto ei kykene palautumaan, eikä ihminen luontoa ennallistamaan. Luonnon kannalta ei tosin liene merkitystä, onko tasapainoa ravisuttava muutos kaivamalla tyhjentämistä vai rakennuksia, teitä, viemäriverkostoja tai muuta ihmisen rakentamaa infraa. Meille ihmiselle ero on tietysti merkittävä.

Olen hyvin huolestuneena suorannut ja kuunnellut “valtaajien” lobbausta virkamiesten ja päättäjien suuntaan. Olen kuullut kokemuksia niin Ylläksen kuin Kuusamonkin alueen toiminnasta – ja nämä käytännöt osoittavat melkoista röyhkeyttä ja kunnioittamattomuutta paikallisidentiteetille. On päivänselvää, että etenkin keskeisillä matkailu- ja luontokohdealueilla kaivosteollisuus on uhka, jossa vastakkain ovat kotiseudun ainutkertaisuus, matkailun tulevaisuus ja kertakäyttöinen teollisuus, näin kärjistäen. Kaivosteollisuus ei ole ainoa elinkeino, jossa on potentiaalia. Näillä mainituilla pohjoisen ja Koillismaan alueilla matkailun potentiaali on kiistaton, mutta se pohjautuu puhtaaseen luontoon.

Järkytys oli monelle myös varmasti suuri, kun Oriveden kaivoksen jäteongelma levittäyi otsikoihin ja asenne nykyomistajalla oli “ne oli jo siellä, kun me ostettiin tämä”. Kovaa on peli, kun on varaa jättää jäljet siivoamatta. Olenhan itsekin ostanut vanhan teollisuuskiinteistön, mutta olen kyllä ymmärtänyt ostaneeni sen ihan menneine rasitteineen.

Tarvitaanko kaivosteollisuutta? Tarvitaan. Pitääkö kaivoslakia siis päivittää? Pitää. Otan tämän vielä tarkempaan tarkasteluun toisessa kirjoituksessa. Varmuudella voin jo tässä vaiheessa sanoa, että toimintamalleja ja asenteita tulee päivittää. Avoimuutta on lisättävä luonnonvarojen hyödyntämiseksi tehdyistä suunnitelmista. Viisautta on myöntää tehtyjen päätösten ei-toivovut seuraukset. Rohkeutta on muuttaa suuntaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *