HYVAKS – palveluverkkopäätöksistä 9.12.

Tiistaina 9.12.2025 aluevaltuusto kokoontui tekemään merkittäviä päätöksiä.
Asialistalla olivat mm:
1) Palvelustrategia
2) Palveluverkko, sitova säästötavoite 18,6 miljoonaa
3) Talousarvio, budjetti n. 1 400 miljoonaa, joka koskee n. 200 000 asukasta ja yli 12 000 työntekijää. Vuoden 2026 sopeuttamistavoite 58 miljoonaa.  

Aluevaltuutetun tehtävä on katsoa kokonaisuutta. Keski-Suomen väestö lisääntyy Jyväskylän seudulla, mutta vähenee maakunnassa. Palveluita on tuotettu muuta maata peittävämmin ja kalliimmalla kuin muualla Suomessa. Kertynyt alijäämä syö toimintakykyä koko Keski-Suomen alueella. On kyettävä priorisoimaan palvelutuotantoa – tuottamisen paikkoja, uudistettava toimintapaja ja johtamista. Tarvitaan vankkaa johtamisen uudistusta viranhaltijoilta ja vastuunkantoa vaikeista päätöksistä valtuutetuilta. Ei auta syytellä entisiä, nykyisiä tai tulevia hallituksia, vaan otettava lusikka kauniiseen käteen ja tehtävä välttämättömät muutokset. Olen tarkastuslautakunnan puheenjohtajana saanut syväsukelluksen hyvinvointialueen talouskriisiin ja ymmärrän, mitä välttämättömiä päätöksiä tarvitaan itsenäisyyden säilyttämiseksi.

Poliittiset puolueet ovat jo talousarvion valmistelun aikana sitoutuneet palveluverkosta tavoiteltuun 18,6 miljoonan säästötavoitteeseen. Ryhmäpuheenjohtajat ovat syksyn aikana neuvotelleet uudistuksista useaan kertaan, jotta palveluverkkopäätös ja talousarvio saataisiin yhteisesti hyväksyttäväksi, kipeäksi kompromissiksi, jossa ei voittajia luetella. Kaikki myös sitoutuivat viemään esityksensä virkakoneiston arvioitavaksi, jotta kustannusvaikutuksista voitaisiin varmistua. Kokoomus on sanojensa mittainen. Sitouduimme tavoitteeseen ja kävimme läpi kustannusneutraalit ehdotukset, joita muilta puolueilta tuli, niitä tuli vain 2. Hyväksyimme SDP:n tekemät esitykset, jotka mielestämme lisäsivät yhdenvertaisuutta ja ottivat huomioon Keski-Suomessa keskeisen segregaatioriskin, mikä liittyy Huhtasuon sosio-ekonomiseen tilanteeseen. Esitys selvityksestä oli erittäin kannatettava. Huhtasuon terveysasema lakkaa, vaikka Huhtasuon suuralueella asuu jo Keuruun verran asukkaita ja väkiluvun odotetaan kasvavan n. tuhannella seuraavan 10 vuoden aikana. Keuruun väkilukuennuste puolestaan osoittaa laskua n. tuhannella. 

Itse pidän poliittisten irtopisteiden hakemista esityksillä, joita ei voida edes hyväksyä nykyisessä arviointimenettelytilanteessa lähinnä surullisena. On harmillista nähdä, ettei tosiasioita resurssien niukkuudesta haluta uskoa, eikä myöskään tukea poliittisen sopimisen kulttuuria, jonka puutteeseen myös arviointiryhmä on kiinnittänyt huomionsa. Yksittäisten valtuutettujen esitykset vastoin sovittuja pelisääntöjä eivät lisää luottamusta, eivätkä osoita myöskään kykyä kantaa vastuuta. 

Alijäämä hyvinvointialueella on kivunnut yli 330 miljoonan, kun koko HVA:n budjetti on n. 1,4 miljardia. Olemme arviointimenettelyssä ja arviointiryhmä on edellyttänyt 18,6 miljoonan välittömästi toimeenpantavia säästöjä palveluverkosta.  Kukaan ei ole myöskään luvannut, ettäkö työ päättyy tähän, kyseessä oli palveluverkon vaihe 2.

Faktaa arviointiryhmän pöytäkirjasta:
Arviointiryhmälle on esitelty hyvinvointialueella valmisteltu, ns. palveluverkko vaihe 2 suunnitelma, jolla tavoitellaan noin 18,6 M€ kustannussäästöjä. Arviointiryhmä katsoo, että hyvinvointialueen taloudellinen tilanne vaatii välittömästi päätöksentekoa ja toimia taloudellisen tilanteen kohentamiseksi. Tämän vuoksi arviointiryhmä esittää hyvinvointialuelain 122 §:n tarkoittamana toimenpide-ehdotuksena, että hyvinvointialue hyväksyy ja pikaisesti toimeenpanee palveluverkkoa koskevan vaiheen 2 suunnitelman niin, että sillä saavutetaan vähintään arvioidut noin 18,6 M€ taloudelliset vaikutukset ja lisäksi päättää edelleen jatkaa palveluverkkoon liittyvien, hyvinvointialueen taloutta kohentavien toimenpiteiden valmistelua. Arviointiryhmä toteaa, että tarvittaessa arviointiryhmä palaa asiaan lisätoimenpide-ehdotusten muodossa. Tähän liittyen arviointiryhmä kiinnittää huomiota siihen, että mahdollisia uusia sopimuksia solmittaessa tulisi ottaa huomioon myös mahdolliset uudet, myöhemmin päätettävät palveluverkon muutokset.

Huhtasuon, Tikkakosken ja Korpilahden soteasemat lakkaavat. Toivakassa tulee muutos sotepalvelupisteeksi. Sotepalvelupiste Multialla, joka on toiminut vain ajanvarauksella, lakkaa. Multian asukkaat ovat jo nyt käyneet pääsääntöisesti Keuruun soteasemalla ja Multian palvelukoti on jo Keuruun soteaseman lääkäripalveluiden alla. Käytäntö ei Multialla siis päätöksellä muutu. Muutosesitykset olisivat puolestaan laajentaneet tarjoomaa Multialla ja lisänneet kustannuksia.   

Alueellinen osastotoiminta päättyy Joutsassa, Pihtiputaalla, Keuruulla ja Karstulassa.
Keuruun ja Multian asukkaiden vuodeosastohoitoa vaativat asiakkaat palvellaan jatkossa muissa toimipisteissä, riippuen palveluntarpeesta. Vuodeosastohoito on tilapäistä hoitoa, ei kenenkään pysyvä hoitomuoto. Kun pitää tehdä valintoja sijainnin ja saatavilla olevan hoidon laajuuden suhteen, valitsen mielummin laajemmat hoitomahdollisuudet kuin sijainnin läheisyyden kotiini. Vuodeosastohoito on muutamien päivien pituista hoitoa, josta tulisi kyetä joko kotiuttamaan palveluiden kanssa tai pääsemään pysyvään hoitopaikkaan, ei maata vuodeosastohoidossa. 

Tiukasta taloudesta huolimatta on kyettävä kehittämään uusia toimintamalleja. Talouden niukkuus asettaa kuitenkin reunaehdot kehittämiselle – emme voi kehittää toimintoja ja ylläpitää päällekkäisiä palveluita, vaan on kyettävä ensin luomaan säästöjä, jotta saadaan resursseja kehittämiseen. Kotisairaalamallien kehittäminen samoin kuin uusien kotiuttamispalveluiden tuotantoa tulee lisätä ja kehittää. Mm. Pohjois-Savo on saanut hyviä tuloksia juuri kotiuttamispalveluiden kehittämisellä, on päästy keventämään raskaasta osastohoidosta, mm lääkkeenmääräämisoikeuksien omaavien sairaanhoitajien lisäyksillä ja uusia hoitomalleja kehittämällä. Pitää kuitenkin ensin uskaltaa luopua seinistä. Eräs huomattavan senioriteetin omaava hoitoalan johtaja totesi: “Sairaansijoilla on tapana täyttyä”. Kotiinvietävä hoito onkin usein inhimillisempää ja kuntouttavampaa. Inhimillisyys korostuu erityisesti, jos kyseessä on palliatiivinen hoito. 

Muutosten vaikutuksia on arvioitu ennakkoarvioinneissa, jotka löytyvät päätösten julkisista perusteluista. Arviointien mukaan vaikutukset elinvoimaan ovat vähäisiä. Merkittävin vaikutus on vuokratulojen vähenemä kunnille. Heikentymää elinvoimaan tulee myös, jos osa työntekijöistä muuttaa työn perässä pois alueilta. Vaikutusarviointi on sama kaikille seuduille, joilta osastot lakkaavat.  

Vaikutukset elinvoimaan Keuruulla ja Multialla ovat nähdäkseni maltilliset. Olen koko ajan painottanut päätöksiä yhtenäisen Keski-Suomen ja itsenäisen hyvinvointialueen puolesta. Ymmärrän kuitenkin erittäin hyvin, että yksilöille muutokset voivat olla merkittäviä muutoskohtia elämässä. Ymmärrän myös erittäin hyvin, että lakkauttamisella on aina shokkivaikutus, etenkin, kun puhutaan palveluista, jotka moni meistä kokee turvallisuuden tunteensa takeeksi. Haluan kuitenkin uskoa, että hyvin meidän käy. Muutosprosessi jatkuu ja on raskas, etenkin henkilöstölle, mutta päätöksistä syntyy aina toimintaa ja toiminnan kautta syntyy mahdollisuus kehittymiselle. 

Loppukaneettina mainitsen vielä, että paikallislehden soisi kykenevän taustoittamaan vaativia päätöksiä ja nostamaan esiin myös päätösten perusteluita. Aiemmin asiasta järjestetystä yleisötilaisuudesta mahtui lehteen ainoastaan osastoja puolustavat puheenvuorot. Ei viranhaltijan esittelemä taustoitus, eikä huoli heikon talouden uhasta Keski-Suomen itsenäisyydelle. On harmillista, kun uutistuotanto valuu klikkiotsikkojen ja mielipidekirjoitusten tasolle.  

2 thoughts on “HYVAKS – palveluverkkopäätöksistä 9.12.

  1. Jos sulla on vastuuntuntoa ja kotiseuturakkautta kuten vaalisloganissa väität, niin tulepas tutustumaan pariksi päiväksi Keuruun sairaalaosastolle niin näet mitä se todellisuudessa on.
    Ja oikea termi on PALLIATIIVINEN, ei palleatiivinen.

    1. Hei Noora,
      kiitos kommentistasi.
      Ja kiitos tuosta kirjoitusvirheen oikaisusta.
      Hyvinvointialueen ratkaisut ovat raskaita, mutta välttämättömiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *