Kestävä kehitys – jäätävä menestys! osa 1

Varastan tämän sanaparin hyvältä nuorkauppakamariystävältäni, se kuvaa mielestäni oivalla tavalla ajan henkeä. Lehdet kirkuvat ilmastokriisiä ja komentoa “jotain täytyy tehdä”. Itse elän kuplassa, joita asioita tehdään jo.

Olen viimeisen parin vuoden aikana innostanut ja motivoinut nuorkauppakamarilaisia huomioimaan kestävän kehityksen tavoitteet (YK:n Agenda 2030) ja niiden mahdollisuudet liiketoimintaan. Kyse on pitkälti jo olemassa olevista ilmiöistä ja tapahtumista, mutta jostain syystä media ja tietyt puolueet haluvat luoda mielikuvaa, että mitään ei asian eteen jo tapahtuisi.

Tämän hallituskauden aikana on mm luotu Sitoumus2050 -portaali, joka tarjoaa niin tietoa kuin työkalujakin, joilla jokainen yksilö ja yhteisö voi seurata ja luoda itselleen tavoitteita kestävän tulevaisuuden eteen. Sitra on viimeisten vuosien aikana tuottanut tietoa niin kiertotalouden liiketoimintapotentiaalista kuin käynnistänyt erilaisia ohjelmia mm kiertotalouden hyödyntämiseen eri liiketoimintasektoreilla. Puunjalostusteollisuus laitevalmistajineen on vuosikymmenten ajan innovoinut uusiutuvista raaka-aineista niin uusia kuidunjalostusmenetelmiä, pakkaustehokkuutta parantavia ratkaisuja, muovia korvaavia materiaaleja kuin pyrkinyt tehostamaan kaikkia materiaalivirtoja ja löytämään sivuvirroille uutta liiketoimintaa. Liiketoiminnan on oltava kestävää, jotta sillä olisi tulevaisuutta.
Esimerkkinä vaikkapa Valmet:



Neste Oyj on panostanut uusiutuvien biopolttoaineiden kehitykseen ja vastuullisuuteen.


Fortum panostanut esimerkiksi energiatehokkuuden nostamiseen, biovoimalaitoksiin ja jätteenlajitteluun ja materiaalien uudelleen hyödyntämiseen.



Markkinoilta löytyy lukuisia innovatiivisia yrityksiä, jotka ovat ottaneet riskiä löytääkseen uusia, kestäviä ratkaisuja vaikkapa ruuantuotantoon. Hyönteisfarmarit, satokausiajattelu, hävikkiruokaravintolat, hiilinautraalit maatilat – kaikki esimerkkejä kestävästä, ilmastotietoisesta liiketoiminnasta.

Missä on sitten varaa parantaa?
Julkinen sektori laahaa pahasti perässä. Jos valtionhallinto onkin pyrkinyt edistämään yksityisen sektorin ilmastotekoja, on sillä vielä pitkä matka omassa toiminnassaan.

Kunnissa ilmastoteot ja kestävän kehityksen tavotteiden saavuttaminen on siirretty muiden vastuulle. Ainakin siltä minusta kuntapäättäjä ja keskustelua seuraavana tuntuu. Kaikki on niin vaikeaa ja mihinkään muutokseen on mahdoton sitoutua. Infraa rakennetaan samalla kaavalla kuin aina ennenkin, eikä kaavoituksellakaan kantaa uskalleta ottaa. Katse on suunnattu kuluvaan budjettikauteen tulevaisuuden sijaan. Rahaa kuntasektori Suomessa sijoittanut jätteenpolttoon. Äärettömän lyhytnäköistä ja EU:n jätehierarkia iskee vielä kunnallisia polttolaitoksia sormille.

Julkisella sektorilla on edelleen varaa sijoittaa seiniin ja rakennuksiin, joiden käyttöaste on 50 % luokkaa. Kuinka monta betonista koulutussektorin rakennusta meillä seisoo tyhjänpanttina puolet vuorokaudesta ja kesäkuukaudet? Perusteena on tietysti yksikkökustannukset, jotka osataan jollakin maagisella kaavalla laskea aina kannattavammiksi, mitä isompiin yksiköihin siirrytään. Emme vain ole kyenneet uudistamaan omaa toimintaamme, emme koulutustamme tai toimintatapojamme.

Iso osa viranhaltijoista puristaa edelleen henkilökohtaisen koppikonttorinsa ovenkarmeja, raameja, joista yksityinen sektori on pyrkinyt aktiivisesti eroon viimeiset 20 vuotta. Koska jokainen neliö maksaa. Se maksaa euroja rakentamiseen, ylläpitämiseen ja jokaisella eurolla on myös hiilijalanjälkensä.

Kokouskäytännöt edellyttävät kahvia ja kättelykierroksia, vaikka iso osa tapaamisesta voitaisiin hoitaa digitaalisesti. Kyse on kulttuuri- ja vuorovaikutusmuutoksesta, joka edellyttää uusien kommunikointitapojen ja -taitojen opettelua. Kun ihmiset kootaan yhteen, keskeistä olisi hyödyntää kohtaamista uuden luomiseen, ei välttämättömien ja rutiinipäätösten tekemiseen. Livenä pitää syntyä lisäarvoa, eikä arvon menetystä.

Ilmaston eteen hartiavoimin tehdään siis jo työtä. Kuluttajan ja peruspertin on vain itsensäkin valittava toisin. Tarjonta ohjaa kulutuskäyttäytymistä, joista autokeskustelu on mielestäni yksi absurdeimmista. Mutta tästä tulee oma postauksensa.

Kestävä kehitys edellyttää niin voimakasta uudistumista, nämä vaalit eivät yksin muutosta ratkaise. Meidän pitää olla samaan aikaan tyytyväisiä ja huomioida etenevä positiivinen muutos – ja asettaa edelleen kunnianhimoisia tavoitteita muutoksen kiihdyttämiseksi. Muutos ei tapahdu valtiojohtoisesti, vaan se edellyttää että niin julkinen, yksityinen kuin kolmaskin sektori – ja kaikki me yksilöt – huomioimme ympäristön, ihmiset, ihmisoikeudet ja talouden näkökulmat.

Keskustelun yksinkertaistaminen ilmastotavoitteiksi on monimutkaisen asian liiallista yksinkertaistamista.

Tarvitsemme tekoja kaikkien 17 kestävän kehityksen tavoitteen eteen.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *