”…Venäjä, Venäjä, Venäjä”. (Jyrki Häkämies 2007: https://www.iltalehti.fi/…/fd7daa7c-f8bb-48e2-9d80…)
En juurikaan ole ottanut kantaa turvallisuuspoliittisiin kysymyksiin, sillä en koe tietäväni asioista riittävästi. Se ei tarkoita, ettenkö seuraisi tai tutkisi asianlaitoja. Turvallisuuspolitiikassa on mielestäni tunnistettava ja tunnustettava, että julkisuuden tiedot ovat aina vain rajattu osatotuus. Nyt osatotuudetkin antavat riittävän kuvan Venäjän diskurssin muutoksesta.
Venäjä on toiminnallaan osoittanut, että se voi halutessaan keksiä perustelut loukatakseen itsenäisen valtion suvereniteettiä. Venäjä voi halutessaan hyökätä. Tässä ei ole enää mitään epäselvää.
Oma Nato-kantani on ollut avoin. Olen suhtautunut asiaan avoimesti, ymmärrän Suomen sitoutumattomuuden perusteluja ja vahvaa tahtoa panostaa yhteiseen EU-turvallisuuspolitiikkaan ja yhteistyön syventämiseen. Nyt nähdään kuitenkin, ettei pelkkä tahto ja suunnitelma riitä.
Suomi tarvitsee väkevän liittouman, josta voi saada sotilaallista tukea, tarvitaan yhteyttä valmiissa yhteisössä.Suomi ei tarvitse kansanäänestystä, vaan demokraattisesti valittuja valistuneita päättäjiä, joilla on mahdollisuus perehtyä myös ei-julkisiin tietoihin päätöksentekonsa tueksi.
Olen huojentunut, että Suomen hävittäjähankinnasta on tehty päätös. Olen huojentunut, että Ruotsi päätti aloittaa Gotlannissa uudelleen varusmiesten koulutuksen. Viimeisen reilun vuoden aikana Ruotsi on vahvistanut Gotlannin puolustusta. Onneksi. (Esim. Yle 21.10.2020 https://yle.fi/uutiset/3-11603752 ja https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008540070.html)
Huolissaan pitää olla myös Venäjän lisääntyneistä toimista Barentsin merellä ja Norjan lähialueilla. Huolta herättävät Venäjän sotaharjoitukset sekä norjalaisten merikaapelin katoaminen ja katkeaminen Huippuvuorilla. Toimittaja Janne Yläjoki nosti nämä esiin Keskisuomalaisen kolumnissaan (https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/4481396).
Suomi tarvitsee lisää ydinvoimaa, mutta se ei voi tarvita ydinvoimaa Rosatomin tuella. Suomi tarvitsee ulkomaisia sijoittajia ja kiinteistökehittäjiä, mutta Suomi tarvitsee myös lainsäädännön joka mahdollistaa valtion pakkolunastukset turvallisuuspoliittisin perustein.
Suomi tarvitsee Natoa. Ukraina tarvitsee ja ansaitsee tuen kaikilta läntisen yhteisön jäseniltä. Ukraina tarvitsee humanitääristä apua ja aseellista tukea. Venäjä tulee sulkea SWIFT-järjestelmän ulkopuolelle. Taloudelliset seuraukset iskevät myös Suomeen, mutta ne on hyväksyttävä.
Suomen on viimeistään nyt keskityttävä energiatuotanon omavaraisuuden rakentamiseen ja energiainfran ja tietoliikenneyhteyksien suojaamiseen ja huoltovarmuuteen. On aika toimia. Vähemmän suunnitelmia ja enemmän toimintaa.