Seuraavana kirjoitukseni julkaistiin Suur-Keuruussa 28.3.2019.
Vaalipaneelista toiseen olen törmännyt raikkaisiin tuulahduksiin menneisyydestä. Olen kuunnellut lukuisia puheenvuoroa työstä, työllistämisestä ja koulutuksesta, joissa toistuu sama teema: pysyvyys. Pitää saada ihmisille vakituisia työpaikkoja, pitää perua aktiivimalli, pitää perua koulutusleikkaukset. Kekkosen jälkeen Suomessa ei kuulemma ole johtajia ollutkaan. Tehtyä ei saada tekemättömäksi, eikä menneisyys palaa. Ilmastokeskustelu on sentään asia, jossa aikajänne ulottuu yli vaalikausien. Osaamisesta kohkataan paljon, mutta lähinnä keskitytään suojelemaan nykyrakenteita, turvaamaan pysyvyyttä. Nyt koulunsa aloittaneet lapset käyvät työssä 2070-luvulla – millaisia taitoja me heille opetamme? Miltä näyttää työelämä 2050-luvulla? Pitkät työurat ja puhdas nousujohteisuus samoilla työpaikoilla ovat AY-liikkeiden propagandaa, ihanne menneisyydestä, joka vaatii ravistelua. Edes 1990-luvulla syntyneet eivät halua työuriltaan pysyvyyttä, vaan merkityksellisyyttä, niin minkä ihmeen takia roikumme tässä menneisyyden ihanteessa? Nyt tarvitaan rohkeutta uusiin avauksiin, uusiin kokeiluihin koulutussektorilla, digiloikkaa korkeakoulutukseen ja osaamisen kehittämisen suunnanmuutosta.
Yksi suunnanmuutos voidaan tehdä 2. asteella. Lisätään oppisopimuskoulutusta, joka tapahtuu työpaikoilla. Työpaikoille kehitetään malli työssäoppijoiden valmentajista. Ammatilliset opettajat tukevat työpaikkavalmentajien työtä ja ohjaavat oppilaita. Jatko-opintovalmiuksia varten luodaan teorian siltaopinnot, jotka voidaan suorittaa työuran missä tahansa vaiheessa. Tällöin teoriaa opiskellaan, kun siihen on sisäistä motivaatiota ja teoriaopinnot ovat jatko-opintoja varten aina ajantasaiset.
Korkeakoulutus voidaan digiajassa tuoda jokaiseen kotiin ja kylään. Korkeakoulut tarvitsevat vahvemmat kannusteet ja rahoitusmallien uudistuksen, jotta täydennyskoulutusmahdollisuudet saadaan maakuntien joka kolkkaan, samalla voidaan kyseenalaista korkeakoulujen keskittämisen tarve ja seiniin sijoittaminen. Tutkintouskovaisuudesta on luovuttava ja osaamisen kehittämiseen löydettävä keinoja. Tulevaisuudessa työn ja opintojen rajapinnat hämärtyvät, kun osaamista päivitetään ja suunnataan joustavasti tarpeen ja intohimojen mukaan.
Muutokseen ei pidä vain sopeutua, vaan siitä on maaseutukunnissa opittava ottamaan kaikki irti! Edessämme on monien mahdollisuuksien tulevaisuus, jos vain siirrämme katseemme peräpeilistä eteenpäin.