Eilisessä (18.1.) MTV:n puheenjohtajatentissä käytiin kiivasta keskustelua. Puheissa vilkkuivat termit ”soteasema”, ”terveysbussi”, ”lähipalvelut”, ”perustason” palvelut. Lähipalvelut ovat kaikkien puheissa, enkä tiedä, että kukaan olisi niitä vastaan. Ensimmäisellä valtuustokaudella tuskin nähdään mitään kovin dramaattisia muutoksia perusterveyden palveluverkkoon. Lähipalveluiden säilyminen ei tule olemaan kenenkään ansiosta, eikä väheneminen syytä. Tämä on näkemykseni. Mihin se pohjaa? Tähän on mielestäni kolme perustavaa laatua olevaa syytä: toimitiloihin liittyvät vuokraussopimukset, tietopohjan rakentaminen päätöksentekoon ja hyvien käytänteiden selvittäminen.

Siirtymäkauden asetuksilla hyvinvointialueen ja kuntien yhteistoiminnasta tullaan määrittelemään myös kiinteistöjen ja toimitilojen vuokrauksen ehdot ja kustannukset. Asiasta voi lukea vaikkapa Keuruun kaupunginhallituksen esityslistasta 17.1.22:

Keuruun lausunto asetuksesta kunnan ja hyvinvointialueen välisen siirtymäkauden vuokrasopimuksen vuokran määräytymisestä vuosina 2023 – 2026

Asetusluonnoksessa sopimukset jaetaan kahteen kastiin: A) SOTE-toiminnassa käytetyt tilat (esim. terveyskeskukset, neuvolat, yms), jotka ovat sairaanhoitopiirin/kuntayhtymien ja kuntien välisiä sopimuksia tällä hetkellä. Nämä sopimukset siirtyvät suoraan. B) Kunnan järjestämän toiminnan tilat, kuten vaikkapa palveluasumisen yksikköjä. Sopimusaika on 3+1 vuotta, eli käytännössä ensimmäinen valtuustokausi. Näin ollen mitä suuremmissa määrin kuntien (tai ykistyisten) omistamissa, mutta HVA:n vuokraamissa kiinteistöissä tullaan järjestämään ja kehittämään toimintaa jatkossakin. Koska tiloista maksetaan, yritetään niistä varmasti maksimoida hyöty, sen pitäisi olla päivänselvää.

Päätöksenteko palveluverkon supistamiseksi tarvitsee myös vankan tietopohjan: tarvitaan yhteismitallista kustannuslaskentaa, vertailutietoja, väestörakenteen tietoja, ennakoitavuutta ja selvityksiä erilaisten toimintatapojen vahvuuksista ja mahdollisuuksista. Hyvien käytänteiden levittämistä ja kokeilevaa kehittämistä tehdään toivottavasti ennen kuin mistään isommin sammutellaan valoja. Tiedämme kaikki, että kerran supistettua palveluverkkoa on äärimmäisen vaikea saada laajennettua uudelleen.

Digipalveluiden kehittäminen on varmasti yksi trendi, joka vahvistuu myös Keski-Suomen hyvinvointialueella, toivottavasti. Jokin terveys-/hyvinvointibussikin toivottavasti nähdään. (Harkimoa tönittiin tentissä, että ei ne bussit miljoonaa maksa. Mutta jos uusi iso hyvinvarusteltu bussi maksaa 400 000 €, niin kustomoitu terveysbussi maksaa vähintään sen puoli miljoonaa) Kuitenkaan kovin pääomaintensiivisiä palveluinnovaatioita ei ympäri maakuntaa ensimmäisellä valtuustokaudella nähdä, sillä varojen niukkuus ohjaa työtä. Suurin ratkaistava investointi on aiemminkin mainitsemani asiakas- ja potilastietojärjestelmä, jonka rahoitus on ratkaisematta myös.

Ainoiksi syyksi supistaa palveluja ja palveluverkkoa jää työvoiman saatavuus ja päällekkäiset palvelut. Jos esimerkiksi riittäviä tiimejä ei saada rakennettua eri kuntiin. Palveluverkon päällekkäisyyksien en usko koskevan kuin Jyväskylää. Sitten tullaankin taas siihen, että mitäpä tyhjillä tiloilla tehdään? Muuta kuin maksellaan?

Nämä sopimukset kokonaisuudessaan osoittavat, millaisia haasteita uusi alueorganisaatio jättää kunnille. Mitään selvyyttä ei vielä ole, tuleeko valtio jollakin tapaa kompensoimaan omistamisen riskejä kunnille, mikäli asetus jättää kunnat kiinteistöjen omistajina lapsipuolen asemaan. Erityisesti nyt on riskinä, että sote-kiinteistöjään hyvinhoitaneet kunnat joutuvat maksumiehiksi. Toivottavasti olen väärässä. Uudistus ja mahdolliset kustannushyödyt on kyllä melkoista silmälumetta veronmaksajille, jos sote-toimintojen kaikki vastuut eivät aidosti siirry hyvinvointialueille.

Toinen haaste kunnissa liittyy tukipalveluiden henkilöstöön. Kunnissa joudutaan kovassa aikapaineessa erottelemaan tukipalveluissa toimivien henkilöiden työpanoksen jakaantumista sotepalveluille muista kuntiin jäävistä palveluista. Tyypillisimmät haasteet ovat siivous- ja keittiöhenkilöstössä sekä kiinteistönhoidossa. Isoissa keskuskeittiöissä on voitu valmistaa aterioita sekä sivistykseen, että sotepuolelle. Osassa varmasti myös hallinnon henkilöstölle. Ketkä siirtyvät ja ketkä jäävät? Ja jääkö kuntaan riittävästi osaajia? Ei ali- eikä ylimiehitystä. Etenkin kun tukipalveluiden henkilöstöä ei juuri työmarkkinoilla ole tarjolla.

Hyvinvointialueelle ratkaistavaksi jää, miten nämä eri kiinteistöjen tukipalvelut jatkossa hoidetaan. Onko eri toimipisteissä omaa HVA:n henkilökuntaa? Perustetaanko kuntien kanssa yhtiöitä, joka tarjoaa palveluita paikallisesti? Roudataanko ruokaa ja henkilöstöä ympäri maakuntaa? Nämä ovat avoimia kysymyksiä, johon valtuusto joutuu pikaisesti vastaamaan. Hallituksella lainsäädäntö on vielä kesken ja esitys on lausuntokierroksella. (Keuruun kh 17.1.22)
Kuntaliitto esittää kolmen vuoden siirtymäaikaa, mikä käytännössä tarkoittaa, kunnilla on kolme vuottaa aikaa selvitellä ja rakennella julkisesti omistettuja yhtiöitä. Kilpailu- ja kuluttajavirasto esittää siirtymäajaksi yhtä vuotta lausuntopalvelussa jättämään lausunnossa. Tämä on mielestäni kannatettava esitys.

Ymmärrän kuntien tuskan nopeasta aikataulusta, mutta mielestäni kolmen vuoden jatkoaika on liian pitkä. Se on myös liian pitkä aika hyvinvointialueiden näkökulmasta. Se tarkoittaa käytännössä, ettei ensimmäisen valtuustokauden aikana ole kannusteita kokeilla erilaisia järjestelyjä tukipalveluiden järjestämiseen. Sen sijaan tämä tarjoaa erinomaisen otolliset olosuhteet rakentaan sidosyksikköyhtiöitä, avoimen kilpailutusmenettelyn sijaan.

Hyvinvointialueiden tulisi tukea reilua kilpailua ja välttää siirtymästä tuotantosektoreille, jotka eivät ole sen ydintoimintoja. Samaa tulisi pohtia kunnissa. Olisiko vaikkapa ruokapalveluille yksityisiä tuottajia? Joka kunnassa tämä ei kenties olisi vaihtoehto, mutta joka kunnassa asiasta voidaan keskustella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *