Me tehdään Saaran, Nina ja Nooran kanssa nykyään myös Maalaismimmit-podcasteja. Eilen aamulla istuttiin vielä Saaran kanssa alas juttelemaan kampanjoinnista. (Ninni ja Noora oli nuorkauppakamareiden kansallisessa kokouksessa, eikä päässeet mukaan kotistudioon.)
Tästä pääset tuon puolituntisen jakson pariin: Maalaismimmit LIVE: Vaaliextra
Avainsana: #yrittäjyys
Mielipiteeni, julkaistu Suur-Keuruussa 7.4.2025
Kaupunkistrategian ohella Keuruulla on myös matkailustrategia, joka pureutuu matkailutoimialan kehittämiseen. Nähdäkseni oppivan yrityskaupungin elinvoima kokonaisuudessaan ansaitsee oman strategisen kehittämissuunnnitelmansa. Idea ei suinkaan ole uusi, mutta nyt uuden valtuustokauden alussa, kun kaupunkistrategia tulee tarkasteluun, kannattaisi keskiöön ottaa elinvoima ja luoda työtä tukemaan kehittämissuunnitelma.
Kaupungissamme on koko ajan haluttu kehittää yhteistyötä yritysten, yrittäjien ja kaupunkikonsernin välillä. Keulinkin yrityspalvelut ovat tehokkaassa käytössä ja operatiivista kehittämistä on suunnattua yrityslähtöisesti – mm. matkailustrategian linjausten mukaisesti. Iso ekosysteemikehitys on käynnissä yksityisen ja julkisen yhteistyössä Lielahden Autokeskuksen ja sähköisten hyötyajoneuvojen kehittämisen kanssa. Teolliset kivijalat metalli-, metsä- ja painoteollisuuden aloilla kehittäneet omaehtoisesti ja itsenäisesti toimintaansa. Olisiko meillä kuitenkin vielä jotain, miten voisimme yritystemme kehitystä vauhdittaa tai toisaalta oppia toisiltamme vuoropuhelussa?
Muun muassa näitä seikkoja suunnitelmassa kannattaisi pohtia. Suunnitelma tulee tietysti luoda tiiviissä yhteistyössä yritysten ja yrittäjien kanssa. Näkökulmia tarvitaan niin seudullisesti kuin työllisyysalueeltakin. Tavoitteena tulee olla kehittämiskärjet, joilla saadaan suuntaa koko kaupunkikonsernin kehittämiseen sekä valtuuston energian suuntaamiseen.
Uskon, että suunnitelmasta saadaan myös vahvistettua askelmerkit kaupungin edunvalvontaan, niin maakunnallisesti kuin kansallisestikin.
Keuruu pysyy houkuttelevana asuinpaikkana meille kaikille, kun vahvistamme sen elinvoiman kovaa ydintä – työtä ja yrittäjyyttä. Ei kuntaa ilman yrityksiä.
Emilia Koikkalainen
kaupunginhallituksen 1.vpj
alue- ja kuntavaaliehdokas (KOK)
Tässä videolla ajatuksiani retkeilyalueesta ja sen merkityksestä Keuruulle.
Mielipidekirjoitus, julkaistu Keskisuomalaisessa 25.3.2025. Linkki
Kunnat ovat laajentaneet toimintaansa markkinaehtoisille aloille palveluntuottajiksi, vaikka niiden tehtävänä tulisi olla lakisääteisten palveluiden järjestäminen, ei markkinakilpailu. Tämä on johtanut kilpailuneutraliteettiongelmiin, joissa kuntayhtiöt ovat kasvattaneet markkinaosuuksiaan siirtämällä omistusta vastoin sidosyksikkösääntelyn henkeä ja ilman riskianalyysejä. Nyt ollaan tilanteessa, jossa kuntayhtiöiden ja kuntien edut erkanevat.
Jätetoimiala on esimerkki tästä kehityksestä. Kuntayhtiöt ovat lobanneet onnistuneesti jätehuollon keskittämistä itselleen ja samalla jätteenpoltosta eli energiantuotannosta on tullut keskeinen osa jätejärjestelmää. Tämä on ollut ristiriidassa EU:n jätehierarkian kanssa, jonka mukaan polttoa tulee vähentää. Esimerkiksi Vantaan Energian polttolaitoslaajennus valmistui vuonna 2022, vaikka jo vuosia aiemmin tiedettiin kiertotalouden vähentävän poltettavan jätteen määrää. Nyt laitoksella poltetaan jätettä Italiasta, mikä kasvattaa Suomen päästöjä ja vähentää insentiiviä vähäpäästöisempään energiantuotantoon.
Jätelautakuntien kytkös polttolaitoksiin korostaa ongelmaa. Lautakunnat toimivat viranomaisina, mutta tukevat kuntayhtiöiden (jäteyhtiöt sekä polttolaitokset) intressejä. Lisäksi kunnalliset jäteyhtiöt ovat perustaneet tytäryhtiöitä, jotka kilpailevat markkinoilla hyödyntäen suorahankintoihin oikeutettujen yhtiöiden resursseja. Tämä vääristää kilpailua ja sotkee elinkeinovapauden ilman liiketoimintaan kuuluvaa riskinottoa.
Hallitus aikoo tiukentaa sidosyksikkösääntelyä, mutta kuntayhtiöiden edunvalvonta vastustaa sitä väittäen sen romuttavan palvelut. Todellisuudessa lähtökohtaisesti lakimuutos ei pakota hajottamaan yhtiöitä, vaan ainoastaan edellyttää hankintojen kilpailuttamista. Jos kuntayhtiöt todella ovat tehokkaimpia, miksi ne eivät pärjäisi kilpailutuksissa? Kilpailu varmistaa, että veronmaksajien varoja käytetään järkevästi eikä tarpeettomiin investointeihin.
Jälkikirjoitus: Tämä kooste tekstistä. Jos aihe kiinnostaa sinua enemmän, voit lukea myös pidemmän version täältä.
Eilisessä (18.1.) MTV:n puheenjohtajatentissä käytiin kiivasta keskustelua. Puheissa vilkkuivat termit ”soteasema”, ”terveysbussi”, ”lähipalvelut”, ”perustason” palvelut. Lähipalvelut ovat kaikkien puheissa, enkä tiedä, että kukaan olisi niitä vastaan. Ensimmäisellä valtuustokaudella tuskin nähdään mitään kovin dramaattisia muutoksia perusterveyden palveluverkkoon. Lähipalveluiden säilyminen ei tule olemaan kenenkään ansiosta, eikä väheneminen syytä. Tämä on näkemykseni. Mihin se pohjaa? Tähän on mielestäni kolme perustavaa laatua olevaa syytä: toimitiloihin liittyvät vuokraussopimukset, tietopohjan rakentaminen päätöksentekoon ja hyvien käytänteiden selvittäminen.
Siirtymäkauden asetuksilla hyvinvointialueen ja kuntien yhteistoiminnasta tullaan määrittelemään myös kiinteistöjen ja toimitilojen vuokrauksen ehdot ja kustannukset. Asiasta voi lukea vaikkapa Keuruun kaupunginhallituksen esityslistasta 17.1.22:
Asetusluonnoksessa sopimukset jaetaan kahteen kastiin: A) SOTE-toiminnassa käytetyt tilat (esim. terveyskeskukset, neuvolat, yms), jotka ovat sairaanhoitopiirin/kuntayhtymien ja kuntien välisiä sopimuksia tällä hetkellä. Nämä sopimukset siirtyvät suoraan. B) Kunnan järjestämän toiminnan tilat, kuten vaikkapa palveluasumisen yksikköjä. Sopimusaika on 3+1 vuotta, eli käytännössä ensimmäinen valtuustokausi. Näin ollen mitä suuremmissa määrin kuntien (tai ykistyisten) omistamissa, mutta HVA:n vuokraamissa kiinteistöissä tullaan järjestämään ja kehittämään toimintaa jatkossakin. Koska tiloista maksetaan, yritetään niistä varmasti maksimoida hyöty, sen pitäisi olla päivänselvää.
Päätöksenteko palveluverkon supistamiseksi tarvitsee myös vankan tietopohjan: tarvitaan yhteismitallista kustannuslaskentaa, vertailutietoja, väestörakenteen tietoja, ennakoitavuutta ja selvityksiä erilaisten toimintatapojen vahvuuksista ja mahdollisuuksista. Hyvien käytänteiden levittämistä ja kokeilevaa kehittämistä tehdään toivottavasti ennen kuin mistään isommin sammutellaan valoja. Tiedämme kaikki, että kerran supistettua palveluverkkoa on äärimmäisen vaikea saada laajennettua uudelleen.
Digipalveluiden kehittäminen on varmasti yksi trendi, joka vahvistuu myös Keski-Suomen hyvinvointialueella, toivottavasti. Jokin terveys-/hyvinvointibussikin toivottavasti nähdään. (Harkimoa tönittiin tentissä, että ei ne bussit miljoonaa maksa. Mutta jos uusi iso hyvinvarusteltu bussi maksaa 400 000 €, niin kustomoitu terveysbussi maksaa vähintään sen puoli miljoonaa) Kuitenkaan kovin pääomaintensiivisiä palveluinnovaatioita ei ympäri maakuntaa ensimmäisellä valtuustokaudella nähdä, sillä varojen niukkuus ohjaa työtä. Suurin ratkaistava investointi on aiemminkin mainitsemani asiakas- ja potilastietojärjestelmä, jonka rahoitus on ratkaisematta myös.
Ainoiksi syyksi supistaa palveluja ja palveluverkkoa jää työvoiman saatavuus ja päällekkäiset palvelut. Jos esimerkiksi riittäviä tiimejä ei saada rakennettua eri kuntiin. Palveluverkon päällekkäisyyksien en usko koskevan kuin Jyväskylää. Sitten tullaankin taas siihen, että mitäpä tyhjillä tiloilla tehdään? Muuta kuin maksellaan?
Nämä sopimukset kokonaisuudessaan osoittavat, millaisia haasteita uusi alueorganisaatio jättää kunnille. Mitään selvyyttä ei vielä ole, tuleeko valtio jollakin tapaa kompensoimaan omistamisen riskejä kunnille, mikäli asetus jättää kunnat kiinteistöjen omistajina lapsipuolen asemaan. Erityisesti nyt on riskinä, että sote-kiinteistöjään hyvinhoitaneet kunnat joutuvat maksumiehiksi. Toivottavasti olen väärässä. Uudistus ja mahdolliset kustannushyödyt on kyllä melkoista silmälumetta veronmaksajille, jos sote-toimintojen kaikki vastuut eivät aidosti siirry hyvinvointialueille.
Toinen haaste kunnissa liittyy tukipalveluiden henkilöstöön. Kunnissa joudutaan kovassa aikapaineessa erottelemaan tukipalveluissa toimivien henkilöiden työpanoksen jakaantumista sotepalveluille muista kuntiin jäävistä palveluista. Tyypillisimmät haasteet ovat siivous- ja keittiöhenkilöstössä sekä kiinteistönhoidossa. Isoissa keskuskeittiöissä on voitu valmistaa aterioita sekä sivistykseen, että sotepuolelle. Osassa varmasti myös hallinnon henkilöstölle. Ketkä siirtyvät ja ketkä jäävät? Ja jääkö kuntaan riittävästi osaajia? Ei ali- eikä ylimiehitystä. Etenkin kun tukipalveluiden henkilöstöä ei juuri työmarkkinoilla ole tarjolla.
Hyvinvointialueelle ratkaistavaksi jää, miten nämä eri kiinteistöjen tukipalvelut jatkossa hoidetaan. Onko eri toimipisteissä omaa HVA:n henkilökuntaa? Perustetaanko kuntien kanssa yhtiöitä, joka tarjoaa palveluita paikallisesti? Roudataanko ruokaa ja henkilöstöä ympäri maakuntaa? Nämä ovat avoimia kysymyksiä, johon valtuusto joutuu pikaisesti vastaamaan. Hallituksella lainsäädäntö on vielä kesken ja esitys on lausuntokierroksella. (Keuruun kh 17.1.22)
Kuntaliitto esittää kolmen vuoden siirtymäaikaa, mikä käytännössä tarkoittaa, kunnilla on kolme vuottaa aikaa selvitellä ja rakennella julkisesti omistettuja yhtiöitä. Kilpailu- ja kuluttajavirasto esittää siirtymäajaksi yhtä vuotta lausuntopalvelussa jättämään lausunnossa. Tämä on mielestäni kannatettava esitys.
Ymmärrän kuntien tuskan nopeasta aikataulusta, mutta mielestäni kolmen vuoden jatkoaika on liian pitkä. Se on myös liian pitkä aika hyvinvointialueiden näkökulmasta. Se tarkoittaa käytännössä, ettei ensimmäisen valtuustokauden aikana ole kannusteita kokeilla erilaisia järjestelyjä tukipalveluiden järjestämiseen. Sen sijaan tämä tarjoaa erinomaisen otolliset olosuhteet rakentaan sidosyksikköyhtiöitä, avoimen kilpailutusmenettelyn sijaan.
Hyvinvointialueiden tulisi tukea reilua kilpailua ja välttää siirtymästä tuotantosektoreille, jotka eivät ole sen ydintoimintoja. Samaa tulisi pohtia kunnissa. Olisiko vaikkapa ruokapalveluille yksityisiä tuottajia? Joka kunnassa tämä ei kenties olisi vaihtoehto, mutta joka kunnassa asiasta voidaan keskustella.
Älykäs hallinto osaa hyödyntää olemassa olevia teknologioita, eikä kuvittele, että kaikki viisaus ja ratkaisukyky asuu omassa organisaatiossa. Uusia ratkaisuja etsitään aktiivisesti ja yhteydet ulkomaailmaan ovat auki.
Otetaanpä esimerkki nykyisestä seututk:sta. Päättäjänä saamme ristiriitaista tietoa: Seututk:n mittarit osoittavat, että kaikki menee paremmin kuin hyvin, puhelinpalvelu voi olla vähän välillä ruuhkautunut, soittopyynnöt eivät ole tulleet perille, mutta ongelma on ratkaistu operaattorin kanssa. Mittarina on takaisinsoittoviive, joka on kehittynyt suotuisasti.
Mistä tuo mittari kertoo? Se ei kerro muusta kuin siitä, että asiakkaan jättämään soittopyyntöön on vastattu ajassa X, joka täyttää asetetun laatukriteerin. Se ei kerro, soittiko asiakas alkuukaan oikeaan paikkaan tai tuliko asia kerralla kuntoon. Asiakaskokemusta ei tällä hetkellä mitata systemaattisesti, joten tuota tietoa ei ole käytettävissä.
Päättäjänä saamme asiakaspalautetta: takaisinsoitot viipyvät ja lääkäriin ei pääse. Mihin uskoa? Voisiko asiakaspalautteessa olla kyse asiakaskokemuksesta ja seututk:n mittaamisessa kyse häiriökysynnästä? Seututk:n omat mittarit kertovat oman totuutensa ja asiakkaan kokemus toisen totuuden, kukaan ei ole väärässä, mutta kokonaiskuva on sumun peitossa.
(Häiriökysyntä suomeksi: Onko sinulle joskus sanottu puhelimessa, että olet soittanut väärään paikkaan väärästä asiasta? Sait ehkä asiakaspalvelijan kiinni, mutta asiasi ei ratkennut. Tätä mm. on häiriökysyntä.)
Älykäs hallinto hyödyntää luovia ratkaisuja, joita syntyy oman organisaation ulkopuolella. Jyväskyläläinen Aiwo Digital Oy on kehittänyt menetelmiä ja teknologiaa häiriökysynnän tunnistamiseen ja kitkemiseen. Menetelmien tavoitteena on aidosti kehittää organisaation tehokkuutta. Seututk:n esimerkki on osoitus näennäistehokkuudesta, mittarille määritelty vaatimustaso on näennäisesti tehokkuuden aikaansaamaa, mutta todellisuudessa käytännön kuormitus ei ole vähentynyt mihinkään, jos hoitajien aika menee turhien takaisinsoittojen perkaamiseen.
Nykytilanne on valitettavasti se, että häiriökysyntä kuormittaa valtavasti terveydenhuoltoa. Seututk:n jatkuvat ilmoitukset ja jonotuksen aikaiset ilmoitukset ”soita sinne tai tuonne, jos asiasi koskee sitä tai tätä” kertovat nimenomaisesti epäonnistuneesta asiakaskokemuksen ohjaamisesta ja asiakasviestinnästä.
Ratkaisuja on olemassa. Miksi niitä ei ole jo hyödynnetty?
P.S. Suosittelen lämpimästi lukemaan Aiwo Digitalin blogin, jossa Hermanni Hyytiälä kuvaa menetelmiä ja ratkaisuja. https://aiwo.ai/fi/blogi/hermanni-hyytiala-hairiokysynta-syntyy-palveluorganisaatio-mitata-tuottamisen-tehokkuus-organisoituminen-tuotantolahtoisyys/
Mitä pitäisi ottaa huomioon, kun siirrytään rakentamaan uutta asiakas- ja potilastietojärjestelmää?
Syksyllä Aster-mediamyrskyn pyöriessä pyrin pääsemään kartalle tilanteesta niin hyvin kuin maallikolle on mahdollista. Keskiöön nousivat huomiot:
1. Teknologiamarkkina vaikuttaa olevan jonkinlainen oligopoli, eli valmiita järjestelmiä on vain muutamia globaalisti tarjolla, mikä tarkoittaa, ettei Keski-Suomen kokoisen hankintaorganisaation kynnet pitele kovinkaan pitkälle järjestelmätoimittajien neuvotteluissa. Markkinatalous ei toimi kokonaisjärjestelmähankinnassa. Tämä tarkoittaa, että jo valittaessa tapaa hankkia järjestelmä tehdään suuri strateginen valinta, joka vaatii oma riskianalyysinsa. Asterin horjuessa esiinnousivat erilaiset tavat järjestelmän kehittämiseksi:
a) ESKO, julkisesti omistettu yhtiö, jonka kehittämiseen ja käyttämiseen voisi osallistua osakkaana. Hyvinä puolina olisi ainakin kotimainen kehitystyö ja toimintaympäristöosaaminen. Tärkeimmäksi nousee kuitenkin omistajaohjauksen mahdollisuudet. Omistajana intressi järjestelmän kehittämiseen terveydenhoidon ja sosiaalityön prosesseja palvelevaksi ja kustannussäästöjä tuovaksi on ilmeinen. Omistamisesta ja yhtiön kehittämisestä ei saa kuitenkaan tulla itseisarvo, vaan sen on palveltava välinearvolla omistajaa.
b) kilpailutettu järjestelmä, kuten suomalainen Saga (Mediconsult Oy:n) järjestelmä. Jos päädytään uudelleen kilpailutukseen kokonaisjärjestelmähankinnasta, on kustannussäästötavoitteisiin otettava uusi näkökulma. Jos järjestelmän tavoitteena on tehostaa toiminnan prosessaja ja saada täten aikaan kustannusten nousukehityksen pienentymistä (ei siis oikeasti säästöjä, vaan pienempiä kustannusnousuja), niin mukaan on otettava toimija, jonka ”ainoa” tehtävä on vahtia järjestelmäntoimittajan kehitystyötä. Korkean osaamisen yhtiölle kannattaa maksaa 10 miljoonaa, jos halutaan saada aikaan 100 miljoonan säästöt.
c) ketterin menetelmin kehitetty uusi järjestelmä tms
Kaikki tavat on perattava läpi, Aster-hankkeessa on varmasti tarveanalyysia, joka on edelleen käyttökelpoista.
2. ”Jos joku sanoo, että meillä on sellainen sopimus, jolla hinnat on lukittu kymmeneksi vuodeksi, älä usko.” Teknologia-alalla toimivilta asiantuntijoilta tuli selvä viesti, sopimukset ovat reikäjuustoja, joita voidaan kiertää eri tavoin.
3. Käytettävyys ratkaisee menestyksen. Surullisen kuuluisa HUS:n Apotti-järjestelmä on saanut rankka palautetta heikosta käytettävyydestään. Heikko käytettävyys on mm. sitä, että yksinkertaisen hoitotoimenpiteen tuominen järjestelmään vaatii tarpeettomia klikkauksia, joita ei kuitenkaan hyödynnetä mittaroinnissa. Seurannallakin on raja-arvonsa.
4. On tunnistettava ja tunnustettava, että kun ostetaan valmista järjestelmää, ostetaan olemassa moottori ominaisuuksineen. Räätälöinti tehdään vanhan päälle. Samalla saadaan todennäköisesti myös ominaisuuksia, joita ei ole haluttu tai ei tarvita. Sen vuoksi on olennaista, minkäläiseen toimintaympäristöön järjestelmä on alunperin kehitetty. Cernerin järjestelmästä keskusteltaessa esiinnousi juuri riskit siitä, että järjestelmä on luotu pohjoisamerikkalaiseen toimintaympäristöön. Siellä laskutusperusteet ja seurantatarpeet hoidossa ja vakuutuspohjaisessa maksujärjestelmässä ovat aivan erilaiset. Apotissa on nähtävissä juuri tätä problematiikkaa. Klikkausten määrä nousee ja datan määrä kasvaa, sellaisenkin, jota ei tarvita.
5. Kaikki haastattelemani teknologia-alan asiantuntijat totesivat, että Suomesta löytyy maailman paras teknologiaosaaminen järjestelmän kehittämiseksi. Usean mielestä myös julkisesti omistettu ESKO on hyvä vaihtoehto, sillä omistaja-ohjauksella saadaan lisäarvoa verorahojen käyttöön. Osaaminen ja kehitystyön taso riippuu siitä, keneltä varsinainen kehitystyö (eli osaaminen) ostetaan.
Ai että tänään oli makoisa päivä! Sain Keurusseudun Yrittäjien puheenjohtaja kutsun Lielahden Autokeskuksen sähkökuorma-autojen konversiotehtaan tiedotustilaisuuteen. Pääsin tutustumaan yrittäjä Mikko Leppälahteen, joka on melkoinen pioneeri ja työmyyrä. Ja mikä elämasenne. Ollapa itsekin seitsemänkymppisenä yhtä eteenpäin katsova riskinottaja! Takana on 40 vuotta autojen ”ropaamista” ja mm. kaasukuorma-autojen maahantuontia. Ja maailmalla kulkiessaan Mikko oli havainnoinut, että suurkaupunkien jakeluautot eivät täytä tiukkenevia normeja. Hän ryhtyi asiaa tutkimaan ja selvittämään. Muutaman yhteydenoton ja olemassa olevan verkoston kautta syntyi laajempi osaamisverkosto ja sähkökuorma-autojen konversiotehtaan ideointi lähti käyntiin.
Voit lukea asiasta vaikkapa: https://koneporssi.com/kuljetuskalusto/sahkokuorma-autojen-konversiotehdas-keuruulle/
Nyt ollaan tässä päivässä. Lielahden Autokeskus starttaa yhteistyössä Ely-keskuksen, Tampereen ammattikorkeakoulun ja Gradian kanssa rekrytoinnin, jossa etsitään 10 uutta osaajaa yrityksen tarpeisiin. Kun luo uutta, on luotava uutta alusta lähtien. Osaajia ei löydy, vaan ne on tehtävä. Koulutustarve kuvastaa hyvin kokonaiskuvaa. Tässä on syntymässä uusi ekosysteemi. Systeemi myös disruptoi olevassa olevaa markkinaa, kustannusoptimointi käyttökulujen suhteen edellyttää myös uudenlaisia toimintamalleja kuorma-autojen ostajille. Oli kiinnostavaa kuulla TAMK:n projektipäällikön Jukka Pellisen kokemuksia kuorma-autojen kehitystyöstä ja käyttökokemuksia Italiasta.
Suurin syvyys tässä hankkeessa tulee tästä ekosysteeminen alkupamauksesta. Se, että yrittäjä Leppälahti saa tehtaan käynnistymään ja ensimmäisen rekryporukan sisään ja ensimmäisen auton hihnalle on jäävuoren huippu. Ympärille syntyy eittämättä ekosysteemi, sillä ammattiliikenteen sähköistyminen on monen asian yhteistulos:
- Kuorma-autojen RAKENTAMINEN
- OhjelmistoTEKNOLOGIA
- HUOLTO
- Edellä mainittujen toimintojen kouluttaminen ja kehitys OSAAMISKESKUKSESSA
- LATAUSINFRA (e-terminaalit)
- Elinkaarenhallinta ja kiertotalous (millä tavoin purettavat hyödynnetään ja elinkaaren päätöksessä olevat auton materiaalit uudelleen hyödynnetään)
Näiden lisäksi on vielä muutakin liiketoimintapotentiaalia, kuten palvelut kuorma-auton valintaan. Millaisen auton kuljetusliike tarvitsee, miten kuljettajat koulutetaan optimoidaan energiankäyttöä? Nykyteknologioilla autojen seuraaminen on helppoja. Reittejä määrittämällä päästään pohtimaan, millaiset ratkaisut yhtiölle olisivat parhaita.
Puuh. Olen aika innoissani tästä! Tässä on helppo nähdä saavutettavissa oleva markkina! Yrityksellä ja yrittäjällä on paketti kasassa: pää pilvissä, mutta jalat tukevasti maassa.
Palaan asiaan vielä päästövähennysten kautta, jotka tulevat vauhdittamaan kysyntää. Mutta ai että. Tämä on sitä kestävän, vastuullisen liiketoiminnan potentiaalia, mistä olen niin useassa yhteydessä pauhannut. Ja vielä Keuruulla. Ai että.
Sanotaan, että poliitikot vaalien alla lupaavat kaikenlaista hyvää, että saisivat ääniä. Jotkut antavatkin 1-3 miljardila lupauksia. Itse en ole antanut tyhjiä lupauksia, vaikka niitä on suorastaan intetty. ”Mitäs meille lupaat?” on usein kuultu kysymys. Otetaan hieman tarkastelua lupauksista ja taloudesta.
Kokoomus on luvannut siirtää verotuksen painotusta työn ja eläkkeen verotuksesta haittojen ja päästöjen verotukseen. Eli perusperiaate: Verotetaan vähemmän sitä, mitä halutaan enemmän ja enemmän sitä, mitä halutaan vähemmän. Kannustetaan työntekemiseen ja yrittämiseen!
Kokoomus on puhunut ”työmiljardista” – jolla viitataan kokonaisvaikutukseen kevennyksistä. Kokoomus on kuitenkin myös laskenut, millä kevennykset rahoitetaan:
Täydellinen lista löytyy eduskuntavaaliohjelman talous ja veropolitiikan liitteestä, tässä esimerkkejä, joita itse haluan korostaa:
- Lämmityspolttoaineiden ja turpeen verotuksen kiristäminen 150 milj.
- Fossiilisten polttoaineiden energiaveropalautuksen asteittainen poisto 70 milj.
- Tupakkaveron kiristys 200 milj. (tupakkatyöryhmän suosituksen mukaan)
- Alkoholiveron kiristys 100 milj. (edellytyksenä viinien myynnin vapauttaminen ruokakauppaan)
Kokoomus on usein ollut ilonpilaajan maineessa, koska rahanjakaminen on huomattavasti helpompaa kuin sen tekeminen tai jakamisen estäminen. Kuitenkin kyse on vastuullisuudesta ja velanoton minimoimisesta.
Olen kuullut niin keskustan kuin vihreidenkin puhuvan ylisukupolvisesta politiikasta puolustaessaan omia menolisäyksiään tai veronkorotuksia tai uusia verolähteitä. Samaan aikaan olen kuitenkin hämmästellyt, että taloudessa ei ylisukupolvisuus kiinnosta. Jos luvataan jotakin, pitäisi vastuullisesta kertoa, millä se rahoitetaan – vai otetaanko vain ylisukupolvista velkaa?
Uusia miljardiluokan menolisäyksiä ei 75% työllisyysasteella tehdä.
Vaaliretoriikassa meillä on kaksi perusongelmaa:
- 75 % työllisyysastetta ei saavuteta ilman konkreettisia toimenpiteitä, joilla työnteon ja yrittämisen kannusteita lisätään.
- 75 % työllisyysasteella julkinen talous saavuttaisi tasapainon vain vaivoin.
Meillä on tiedossamme, että kasvuennusteet ovat taittuneet ja siirrymme tulevalla vaalikaudella laskusuhdanteeseen.
Itse uskon vakaasti, että Suomen Yrittäjien esittämässä Kasva Suomi -ohjelmassa tarjotaan työkaluja, joilla parannetaan kasvun edellytyksiä Suomessa. Ja nämä ovat myös työkaluja, joilla voidaan saavuttaa Kokoomuksen tavoittelema 80% asteen työllisyys.
Keskeisenä uudistustarpeena on edelleen paikallisen sopimisen lisääminen. Tarvitaan rohkeita rakenneuudistuksia, jossa toisinsopimisen mahdollistaminen on yksi elementti. Toinen elementti on oikeus lisien sopimiseen.
Meillä on Suomessa akuutti osaamisvaje, joka edellyttää työvoiman saatavuuden parantamista, tehokkaampia uudelleenkoulutuksen malleja ja työperäisen maahanmuuton lisäämistä, mm saatavuusharkinnasta luopumisesta. Parantamalla työvoiman saatavuutta saamme lisättyä kasvun edellytyksiä yhä useammalle suomalaiselle yritykselle.
Suomen Yrittäjien ohjelmasta voisin nostaa myös esiin pointin sääntelyn kehittämisestä.
Keskeisenä ohjenuorana tulisi olla ”pienet ensin” periaate.
Uusi sääntely tulisi voida toteuttaa kuormittamatta tai liiketoimintaa haittaamatta pienessä yrityksessä. Jos kuormitus on kohtuuton, tulisi käytössä olla ”mikroyrityspoikkeus”: kaikkein pienimmät yritykset jätetään sääntelyn ulkopuolelle, jos siihen on olemassa perusteita. Suomen Yrittäjien Kasva Suomi -ohjelmaan voi tutustua laajemmin täällä.
Keksin tuohon mikroyrityspoikkeukseen myös heti esimerkin. Ja vielä Kokoomuksen omasta ohjelmasta:
Verohallinnon ehdotus on online-kassajärjestelmien pakollisuus. En missään nimessä voi kannattaa ehdotusta, ilman mikroyrityspoikkeusta.
Yrittäjävähennys on noussut Rinteen Antin ansiosta otsikoihin. Olen todella huolissani, miten heikolla tolalla pääministeriehdokkaan ymmärrys henkilöyrityksistä on. Yrittäjävähennys on nimenomaisesti tasapainottanut eri yritysmuotojen verokohtelua ja kohdistunut määrällisesti kampaajiin apteekkareiden sijaan. Tässä pari juttulinkkiä: Suomen Yrittäjät marraskuulta 2018 ja Iltalehti parin päivän takaa. Miten sen nyt selkeästi sanoisi:
Yrittäjävähennys tulee ehdottomasti säilyttää.
Ja pari asiaa. Yrittäjän osingot. Muistetaan, että ne ovat palkkio riskinotosta, jos se riskinotto siis sattuu kannattamaan. Turha sitä on kadehtia, siitä vaan, jokainen yrittämään! Kannattaa myös muistaa, että osingot ovat jo kertaalleen verotettuja. Tästä voisi kirjoittaa enemmänkin, mutta muistetaan nyt nämä pääpointit.
Tässä siis päällimmäiset talousterveiset, jotka kannattaa uurnille mennessä pitää mielessä. Ja käykääpä haastamassa ehdokkaita, vielä on aikaa!
IS/HS vaalikoneessa esitettiin väite: Pääomaverotusta tulee kiristää.
Olen tästä eri mieltä.
Tässä perusteluni:
Suomessa on pelkästään 270 500 osakeyhtiötä ja n. 250 julkista osakeyhtiötä. Pääomatulojen kireämpi verotus tarkoittaa mm kiristyksiä näiden 270 500 yrittäjän ottaman riskinottokykyyn ja -haluun. Usein unohtuu se tosiasia, että melkoisen moni yrittäjä maksaa osinkotuloistaan ottamaansa henkilökohtaista yrityslainaa.
Meidän tulisi päinvastoin tukea ihmisten halua ottaa riskiä, kasvattaa mahdollisuuksia kansakapitalismiin, toivoen, että lauantain lottorahat sijoitettaisiin paremmin tuottaville osake- ja rahastomarkkinoille. Asuntosijoittajista myös iso osa on tavallisia keskituloisia kansalaisia, jotka ovat hankkineet sijoitusasunnon tulevaisuuden turvaksi. Tiukempi verotus tarkoittaisi myös kaikille heille heikompaa tuottoa ja heikompaa turvaa.
Maa- ja metsätalousyrittäjien asemaa on myös turha heikentää veronkiristyksillä. Keskeistä on myös huomata, ettei pääomatuloa kiristämällä saada kerättyä kassaan merkittäviä summia. Pääomaverotuksen potti myös heiluu suhdannevaihteluiden mukana. Näin ollen, kun olemme suuntaamassa matalasuhdanteeseen, tulisi kaikki voima keskittää yritteliäisyyten kannustamiseen, jotta työpaikat ja työnteon kannustavuudella saadaan pidettyä rattaat pyörimässä.
Tarkastellaan vaikkapa Veronmaksajien käyttämää ennustetta lähivuosista:
BKT laskee, vienti laskee ja yksityiset investoinnit pysyvät erittäin matalalla tasolla. Tässä on vain lisää syitä olla kiristämättä pääomatuloverotusta, me tarvitsemme investointihalua ja -kykyä.
Verotuottojen jakautumista osoittava kuva kertoo hyvin, mistä verotulot kertyvät.
Tuloverojen jakautuminen kuvattuna:
Vasemmistoliiton Li Andersonin Kauppalehdessä (18.3.20109) esittämät verolinjaukset olisivat myrkkyä talouskasvulle ja yrittäjille. Jos yrittäminen ja riskinotto ei ole yrittäjälle palkitsevaa, ei yritys kasva, eikä työllistä.
Mielestäni Kauppakamarinkin käyttämä perusprinsiippi verotuksesta on osuva:
Verotetaan sitä, mitä halutaan vähemmän, enemmän. Sitä, mitä halutaan enemmän, verotetaan vähemmän.